Räväkkä ämmä päihitti panikoivat miehet – Mummosta tuli uuden teatterin jymymenestys

Lappeenrannan uuden kaupunginteatterin omien näytösten täyttöaste kipusi yli 60 prosentin. Teatterissa kävi kevätkaudella 17 218 katsojaa.

teatteritaide
Kolmen pennin ooppera
Pasi Tapanainen/Yle

Toiminta Lappeenrannan uudessa kaupunginteatterissa on käynnistynyt lupaavasti. Teatterin omien näytösten täyttöaste oli kevätkaudella lähes 60 prosenttia. Vanhan kaupunginteatterin katsojaluvut ovat ylittyneet selvästi.

Avajaismusikaali Kolmen pennin ooppera oli teatterinjohtaja Timo Sokuran mukaan riskivalinta.

– En edes odottanut, että katsomo olisi umpitäynnä, Sokura sanoo.

Kolmen pennin oopperaa esitettiin 29 kertaa, ja sen näki 6 495 katsojaa. Suurella näyttämöllä esitetyn musikaalin täyttöaste oli 57 prosenttia.

Vierailijat esiintyivät täysille katsomoille

Anni Nykäsen luomaan sarjakuvahahmoon perustuva Mummo oli jymymenestys. Mummon näytökset myytiin loppuun, ja lisäesityksiäkin järjestettiin.

– Mummo palaa näyttämölle pikkujouluaikaan, sanoo Sokura. Muuten ohjelmisto vaihtuu syksyllä kokonaan.

Siitä mä olen iloinen, että ihmiset kadullakin pysäyttelee ja kiittelee.

Timo Sokura, teatterinjohtaja

Paniikki – miehiä hermoromahduksen partaalla oli kevään arvostelumenestys. Kaupunginteatterin pienen salin katsomo kuitenkin täyttyi Paniikin 29 näytöksessä vain puolilleen.

Vierailunäytökset sen sijaan myytiin loppuun. Kiviä taskussa ja Stand up -festivaaleja esitettiin täysille katsomoilla. Kylässä käynyt Kansallisbaletti täytti katsomon 87-prosenttisesti.

"Tänään esitetään..."

Kauppakeskus Iso-Kristiinan ylimmässä kerroksessa sijaitsevaa kaupunginteatteria on moitittu näkymättömäksi. Siihen on tulossa muutos.

– Meillä on harkinnassa sekä valo- että äänimainoksia. Markkinoinnistamme vastaa kaupungin viestintä- ja markkinointitiimi, sanoo Sokura.

Sokuran tavoitteena on saada lipunmyynti toimimaan päiväsaikaan myös teatterissa. Kevätkaudella teatterin oma lipunmyynti on ollut avoinna näytäntöjen alla.

– Pääsylippuja on ollut saatavilla Anttilan infossa Lippupisteen kautta, Sokura sanoo.