Äänestyspäätös: Porin Kallelan erityiskoulu lakkautetaan

Kaupunginvaltuusto teki maanantaina päätöksen Porin Kallelan koulun lakkauttamisesta. Aihe herätti valtuustossa keskustelua ja lakkautuksesta jouduttiin äänestämään.

erityisopetus
Kallellan erityiskoulu
Pertti Pitkonen / Yle

Porin kaupunki lakkauttaa Kallelan erityiskoulun. Valtuusto päätti lakkautuksesta äänestyksen jälkeen luvuin 49–13.

Kallelan koulun toiminta loppuu syksyllä 2020. Kouluun ei enää oteta uusia aloittavia luokkia, mutta nykyiset oppilaat saavat jatkaa koulussa loppuun asti.

Porin erityisopetus keskittyy jatkossa Herttuan ja Koivulan erityiskouluihin. Erityisopetusta tarvitsevia lapsia aiotaan vastaisuudessa opettaa nykyistä enemmän lähikouluissa.

Parhaimmillaan uudistus vähentää syrjäytymistä.

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pirjo Mäki (sd.)

– Parhaimmillaan uudistus vähentää syrjäytymistä. Tämä lisää tasa-arvoa, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pirjo Mäki (sd.) perusteli esitystä.

Alakouluille uusia erityisopettajia

Kallelasta vapautuvia opetusresursseja aiotaan jakaa alakouluille niin, että jatkossa jokaisella alakoululla olisi oma erityisopettaja. Tällä hetkellä oma erityisopettaja on vain kuudella alakoululla.

Koulujen lakkauttamisia on Porissa jatkuvasti. Eikö tämän buumin aika olisi ohi?

Jorma Rinnemäki (ps.)

Lakkautus ei miellyttänyt perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien valtuutettuja.

– Koulujen lakkauttamisia on Porissa jatkuvasti. Eikö tämän buumin aika olisi ohi? perussuomalaisten Jorma Rinnemäki totesi.

Kristillisdemokraattien Simo Korpelan mielestä SDP toimii omituisesti vaatiessaan erityisopetuksen antamista lähikouluissa, kun puolue on aiemmin ollut kannattamassa useiden pikkukoulujen sulkemista.

Vihreiden ryhmänjohtaja Anne Liinamaa vaati erityisopetuksesta nykyistä selvempää kokonaissuunnitelmaa. Vihreät äänestivät kuitenkin lakkautuksen puolesta.