1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Posti ryhtyy kuljettamaan verkon ruokaostoksia – myös haja-asutusalueille

Tuskin on toivuttu Postin ruohonleikkuuilmoituksesta, kun se ilmoittaa ryhtyvänsä kuljettamaan verkkokaupan ruokaostoksia. Jakelun piirissä on viisi aluetta eteläisessä Suomessa.

Posti aikoo ryhtyä kuljettamaan pakettien lisäksi ruokaa. Posti kertoo kehittäneensä ruuan verkkojakelukonseptin, jossa ruuan kotiinkuljetus on yhdistetty posti- ja pakettijakeluun.

Posti aloittaa jakelun viidellä laajalla alueella Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa.

– Ruoan verkkokauppa saattaa osalla alueista olla vielä varsin pientä, mutta tämä on muna-kana -kysymys. Esimerkiksi Jyväskylästä 50 kilometriä mihin tahansa suuntaan perinteisten verkon ruokakauppojen ei ole kannattanut tehdä toimituksia. Meille se on mahdollista, sanoo johtaja Sami Finne Postista.

Kylmäketju säilyy koko toimituksen ajan ruuan verkkokauppatoimituksiin suunnitelluissa laatikoissa, ja palvelu toimii myös haja-asutusalueella. Ruoat toimitettaisiin joko tilauspäivänä tai sitä seuraavana päivänä.

– Palvelun hinta on vielä auki. Mutta kun ajatellaan, että keskimääräinen verkkokaupan ruokaostos on yli neljä kassia, sen hinta voisi olla noin kymmenen euroa, Finne sanoo.

Posti kertoo ottavansa palvelun käyttöön ensi kesänä.