Vanhan juna-aseman kunnostaminen vaatii Zen-mestarin hermoja – "Vanhat hirret ovat säilyneet sata vuotta, säilykööt vähintään sata lisää"

Vanhan asemarakennuksen kunnostaminen vaatii hermoja, aikaa ja hyvät välit Museoviraston kanssa. Liisa Akimof löysi Helsingin Huopalahden juna-asemaan sopivat kattotiilet purettavasta kansakoulusta Lopelta.

Kotimaa
Vanhassa asemarakennuksessa riittää kunnostamista. Nyt työn alla on noin 3700 kattotiilen peseminen, kertoo Liisa Akimof.
Vanhassa asemarakennuksessa riittää kunnostamista. Nyt työn alla on noin 3700 kattotiilen peseminen, kertoo Liisa Akimof.Vesa Marttinen / Yle

Helsingin Huopalahden juna-aseman pihamaalla lojuu melkoinen kasa vanhoja kattotiiliä. Ohikulkijan silmään kasa näyttää suurelta. Asemarakennuksen omistaja Liisa Akimof ei kuitenkaan pidä läjää kummoisenakaan.

- Tässä on vasta 16 prosenttia niistä tiiliskivistä, jotka ovat tiilikatteessa asemarakennuksen päällä.

Akimofin arvion mukaan kattotiiliä on kaikkiaan 3700 jos harjatiiliä ei lasketa mukaan. Sammalen ja jäkälän peitossa olevat tiilet on laskettava alas nosturilla, pestävä yksitellen ja rikkinäiset korjattava. Samanlaisia Kupittaan Saven tiiliä löytyi 200 kappaletta Lopelta purettavan kansakoulun katolta, ja ne saavat jatkaa elämäänsä Huopalahdessa junia katsellen.

Toiset haaveilevat, toiset tekevät

Kukapa ei olisi joskus haaveillut vanhan juna-aseman ostamisesta ja kunnostamisesta unelmien kodiksi? Useimmilla käytännön realiteetit estävät haaveen toteutumisen.

TV-tuottajana ja muusikkona tunnettu Liisa Akimof osti syksyllä 2013 Helsingin Huopalahden juna-aseman. Tarkoituksena on kunnostaa se yhteisölliseen asumiseen. Esimerkiksi pesutupaan tulee yhteiset pesukoneet, jotta vanha rakennus varjeltuisi vesivaurioilta. Myös puusaunaan rakennetaan isommat lauteet.

Remontin suunnittelu alkoi keväällä 2014, kun vuokralla olleet VR:n ihmiset lähtivät. Tämän jälkeen päästiin perehtymään muun muassa rakennushistoriaan sekä etsimään asbestia ja lahovaurioita. Itse remontti aloitettiin eteläpäädyn vahtituvasta, joka on yli sata vuotta vanha. Sen jälkeen urakka on hiljalleen laajentunut.

Työlista jatkuu puheliaan omistajan suulla loputtomiin: maaperä on puhdistettu ja osin vaihdettu ratapalkeista irronneiden aineiden takia, rakennus on saanut maalämmön, uudistetut sähköt ja LVI:n, painovoimainen ilmanvaihto on palautettu ennalleen ja varmistettu, että rakennus hengittää.

– Vanhat hirret ovat säilyneet sata vuotta niin säilykööt vähintään sata vuotta lisää, emme ala niitä lateksilla ja muovilla pilaamaan, toteaa Akimof.

Museovirastosta apua entisöintiin

Museovirasto säätelee vanhojen rakennusten kunnostusta usein hyvinkin tarkkaan. Liisa Akimof näkee museoviraston asiantuntemuksen hienona asiana. Esimerkiksi vanhojen ikkunalasien korjaukseen löytyi apua kirjallisuuden lisäksi Museoviraston korjauskorteista.

– Älkää ikinä laittako silikonia mihinkään vaan sitä pellavaöljykittiä, naurahtaa korjaaja.

Tässäkin asiassa hyvä olisi kuitenkin löytää kultainen keskitie. Mitä tehdä, jos esimerkiksi samanlaisia kattotiiliä ei löydy tarpeeksi?

– Joku laittoi netissä, että lähetä mallikappale Kiinaan ja tilaa sieltä.

Kiinasta päästäänkin sopivasti vanhojen rakennusten kunnostamista koskevaan filosofiaan.

– Zen-mestareita kuulemma koulutetaan siten, että annetaan jääkaappi ja sanotaan, että kanna se kolmen tuhannen metrin korkeuteen. Kun jääkaappi on siellä, sanotaan, että ei kun kannakin se viiden kilometrin korkeuteen. Vanhan rakennuksen kunnostamisessa tarvitaan juuri samaa itsensä kasvattamista.

Akimof ottaakin kunnostuksen askel kerrallaan.

– Eivät nämä nyt jumalauta itsestään tule valmiiksi. Tässä pitää nauttia hetkistä.

Korson kasarmi muuttui asunnoksi

Nelihenkinen Poikosen perhe asuu niin lähellä Korson juna-asemaa kuin vain voi. Heidän kortteerinaan on VR:n vanha, vuonna 1901 rakennettu asuinkasarmi. Henna ja Sami Poikonen hankkivat reilut 200 neliöisen ja seitsemän huoneen asumuksen itselleen viitisen vuotta sitten. Sen jälkeen huonokuntoista rakennusta on kunnostettu pitkäjänteisesti.

– Onhan tässä ollut hommaa kun tämä on niin iso. Onneksi on selvitty pääosin pintaremontilla, sanoo Henna Poikonen.

Rakennuksesta on esimerkiksi poistettu muovimattoja, tapetoitu seiniä sekä maalailtu ulkoa. Kuisteja on kunnostettu ja listoja vaihdettu. Työtä kuitenkin riittää edelleen.

– Onhan tuolla monta lautaa, jotka on irti tai huonokuntoisia. Ne pitäisi vaihtaa, kertoo Sami Poikonen

Myös Poikoset sanovat olevansa museoviraston toimintaan erittäin tyytyväisiä. He ovat saaneet virastolta tarkkoja ohjeita vanhan kunnostamiseen.

– Museovirasto antaa ihan kuvia, miten tehdään. Myös netistä löytyy osaamista, että ei ole vielä täysin hukassa sekään oppi. Ja tekemällä oppii, luettelee Sami Poikonen

Suuret neliöt, pienet vessat

Asunnon neliöitä ei ole mittailtu tarkkaan. Tilaa on reilusti ja huoneet suuria lukuunottamatta todella pieniä vessoja. Asian kanssa on kuitenkin opittu elämään, vakuuttaa Henna Poikonen.

Myöskään Korson asemapihalta kuuluviin junan ääniin ei talossa herätä.

– Junan ääneen tottuu, ja sehän on kiva, kun pääsee itsekin nopeasti hyppäämään junaan. Emme me itse huomaa sitä enää ollenkaan.

Senaattikiinteistöt kauppaa juna-asemia edelleen internetin huutokauppapalveluissa. Osa kohteista on niin hankalassa paikassa tai huonokuntoisia, etteivät ne tahdo mennä kaupaksi. Poikosilta moisen rakennuksen ostaminen saa kuitenkin täyden kannatuksen.

– Ehdottomasti kannattaa, toteavat molemmat.