Jyväskylän yliopisto alkaa periä lukuvuosimaksuja ETA:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta – jopa 16 000 euroa

Jyväskylän yliopisto alkaa peria lukuvuosimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Maksut ovat suuruudeltaan 8 000 - 16 000 euroa.

Kotimaa
Jyväskylän yliopiston Alvar Aallon suunnittelema Liikunnan rakennus.
Jarkko Riikonen / Yle

Jyväskylän yliopisto on päättänyt, että Jyväskylän yliopiston englanninkielisistä maisterintutkintoon tähtäävistä tutkinto-ohjelmista ryhdytään perimään lukuvuosimaksua EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.

Lukuvuosimaksut voivat olla 8 000 - 16 000 euroa. Yliopiston rehtori Matti Manninen päättää ohjelmakohtaiset lukuvuosimaksut tiedekuntien esityksestä. Maksut eivät koske ennen syyslukukautta 2017 opintonsa aloittaneita.

Yliopistolain mukaan yliopistolla on oltava apurahajärjestelmä maksulliseen tutkintokoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden tukemiseksi. Jyväskylän yliopiston hallituksen päätöksen mukaan rehtori päättää stipendijärjestelmästä samalla kertaa lukuvuosimaksujen kanssa.