Kännykkä voi tappaa liikenteessä

Kännykän käytön aiheuttama tarkkaamattomuus liikenteessä aiheuttaa vaaratilanteita ja jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia. Liikenneturva kampanjoi lisääntyvää kännykän käyttöä vastaan yhtälailla autoillessa, pyöräillessä kuin kadulla kävellessäkin.

liikenne
kännykän käyttö ajaessa on vaarallista
Antti Mikkola / Yle

Liikenneturvan kyselyssä viime vuonna suorastaan huolestuttavan moni tunnusti näpelöivänsä kännykkää (siirryt toiseen palveluun) tai puhuvansa siihen autolla ajaessa. Ilman hands free –laitteita.

– Neljä viidestä myöntää ajon aikana vastaavansa puhelimeen. Kaksi kolmesta kertoo, että he itse soittavat ajaessa. Yksi kolmesta sanoo, että lukee viestejä ajon aikana ja yksi neljästä sanoo, että kirjoittaa joko viestejä tai some-päivityksiä ajon aikana, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska sanoo.

– Minusta nämä kaikki luvut on semmoisia huutomerkkejä.

Liikenneturva kampanjoi neljässäkymmenessä tilaisuudessa eri puolilla Suomea kännykän käytön vähentämiseksi liikenteessä. Näissä tarkkaamattomuustapahtumissa voi eri tavoilla konkreettisesti kokeilla kuinka paljon erilaiset puhelimen kanssa tehtävät toiminnot häiritsevät tekemistä.

Esimerkiksi kuinka vaikeaa on heitellä palloa samalla kun lukee kännykältä viestejä. Tai kuinka hyvin pystyy kävelemään mutkittelevaa viivaa tekstiviestiä kirjoittaessa. Nämä ovat suoraan verrattavissa autolla tai polkupyörällä ajamiseen kännykkää näplätessä.

Kun huomio kiinnittyy ajaessa muuhun kuin liikenteeseen ollaan seitsemän sylen vesillä.

– Kännykän käyttö liikenteessä nelinkertaistaa riskin joutua vakavaan liikenneonnettomuuteen. Euroopan komission on arvioinut, että 10–30 prosentissa onnettomuuksista tarkkaamattomuus on riskitekijänä, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska sanoo.

Ikäviä esimerkkejä löytyy runsaasti

Yhdysvalloissa on kuollut kännykän käytön aiheuttamaan tarkkaamattomuuden tuottamiin auto-onnettomuuksiin jo ainakin 3000 ihmistä.

Suomessa arvion mukaan kuolee kolme ihmistä vuodessa kännykän käytön aiheuttamassa auto-onnettomuudessa. Kuinka monessa onnettomuudessa kännykän näpelöinti on osatekijänä, siitä ei ole arvioita.

Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy varottavia uutisia kännykkäkuskeista pilvin pimein. Kuinka esimerkiksi kolarissa kuollut kuljettaja on pari sekuntia ennen törmäystä ottanut selfien itsestään.

Todellisia videoita, auton sisältä kuvattua eli in side –videota, kännykän käytön tuottamista onnettomuuksista voi katsoa vaikka YouTubesta.