"Nuoret suunnittelijat Marimekon johtoon!" – Tätä mieltä kansainväliset muotitoimittajat ovat suomalaisesta muodista

Helsingissä on käynnissä muodin superviikko, sillä meneillään on samanaikaisesti kolme eri muotitapahtumaa: Helsinki New, Pre Helsinki sekä Match Made in HEL. Lähes 90 kansainvälistä muotitoimittajaa on parhaillaan kaupungissa tutustumassa suomalaiseen muotiin. Kysyimme heidän näkemyksiään Suomi-muodista.

kulttuuri
Lähes 90 kansainvälistä muotitoimittajaa on parhaillaan Helsingissä tutustumaan suomalaiseen muotiin.
Lähes 90 kansainvälistä muotitoimittajaa on parhaillaan Helsingissä tutustumassa suomalaiseen muotiin.Yle

Rebecca Voight, Pariisi

Rebecca Voight
Rebecca Voight, muotitoimittaja, mm. Britannian Vogue, W Magazine, The New York Times Style MagazineSilja Massa / Yle

– Marimekko oli fantastinen 1960- ja 1970-luvuilla, mutta nykyään se on kadottanut osan hengestään ja olemuksestaan. Kokeilevuus, hauskuus ja radikaalius on poissa.

– Ilahduin käydessäni edellisen kerran Suomessa vuonna 2013. Silloin huomasin, että Aalto-yliopistossa opiskelevien nuorten suunnittelijoiden tyyli poikkeaa huomattavasti Marimekon nykyisestä linjasta. Nuorten töissä on sellaista kirkkautta, puhtautta ja naiiviutta, mistä todella pidän.

– Nuoret suomalaiset pärjäävät vuosi toisensa jälkeen loistavasti Hyèresin suunnittelukilpailussa Ranskassa. Joku näistä nuorista pitäisi palkata Marimekon johtoon!

Martin Persson, Tukholma

Martin Persson
Martin Persson, muotitoimittaja, Bon Magazine.Silja Massa / Yle

– Muotikenttä on täällä energisempi kuin Ruotsissa. Ruotsalaiset tykkäävät suunnitella hillittyjä mustavalkoisia vaatteita, täällä on enemmän punk-asennetta.

Daniel Kong, Hongkong

Daniel Kong
Daniel Kong, Hong Kong, muoti- ja bränditoimittaja, mm. Monocle ja Anywherestyle-sivusto.Silja Massa / Yle

– Skandinaavinen tyyli on huippusuosittua Hongkongissa. Suomalaisia brändejä ei tunneta siellä vielä yhtä hyvin kuin ruotsalaisia ja tanskalaisia, mutta juuri se tekee Suomesta uuden, kiinnostavan ja jännittävän muotimaan.

– Uusi suomalainen suunnittelu on hienostunutta ja särmikästä. Suunnittelijat leikittelevät väreillä ja materiaaleilla tavalla, joka sopii muotilehtien editorial-kuvauksiin.

– Jos suomalaiset brändit haluavat kasvaa isoiksi Aasiassa, suomalaisten pitää matkustaa Aasiaan luomaan verkostoja. Joissakin Aasian maissa naiset esimerkiksi haluavat näyttää todella seksikkäiltä, mikä pitää ottaa huomioon myynnissä ja markkinoinnissa. Samalla suomalaisten pitää kuitenkin pysyä uskollisina juurilleen. Suomella on uniikki kulttuuri, joka on kehittynyt melko erillään muusta maailmasta. Se antaa paljon mahdollisuuksia luoda omaperäistä designia.

Irina Scherbakova, Moskova

Irina Scherbakova
Irina Scherbakova, Moskova, muotitoimittaja, SNC Russia.Silja Massa / Yle

– Pidän skandinaavisesta tyylistä ja estetiikasta. Se on minimalistista mutta ei tylsää. Täällä uskalletaan kokeilla ja rikkoa rajoja, mikä on harvinaista nykyään. Tuntuu, että monissa maissa muotisuunnittelijat ajattelevat vain kaupallisuutta ja myyntiä.

Kissa Castañeda, Hongkong

Kissa Castaneda
Kissa Castañeda, Hong Kong, muotitoimittaja, Home Journal.Silja Massa / Yle

– Oli kiinnostavaa nähdä suomalaisen R/H-merkin muotinäytös tänään. Näin heidän shown'sa vuosi sitten ja heidän tyylinsä on kypsynyt vuodessa paljon. Seuraan aktiivisesti, mitä suomalaisessa muodisssa nyt tapahtuu.