Le Monde: Arevan ja TVO:n neuvottelut Olkiluoto kolmosesta umpikujassa

Ranskalaisen ydinvoimayhtiö Arevan ja Teollisuuden Voiman TVO:n neuvottelut Olkiluodon kolmosreaktorista ovat ajautuneet umpikujaan, kirjoittaa sanomalehti Le Monde. Osapuolet ovat yrittäneet päästä sopuun Olkiluoto kolmosen viivästymisen aiheuttamista miljardikuluista.

talous
Olkiluodon ydinvoimala.
Olkiluodon ydinvoimala.Yle

Sanomalehti Le Monde kirjoittaa keskiviikon numerossaan, että neuvottelut Olkiluodon kolmosreaktorista ovat ”katkeamispisteessä.” Ratkaisevat keskustelut päätyivät toukokuun puolivälissä umpikujaan. Le Monden mukaan erimielisyyttä oli etenkin kolmosreaktorin käyttöönottoon liittyvistä taloudellisista riskeistä.

Le Monden haastatteleman lähteen mukaan ranskalainen Areva oli myöntynyt maksamaan 400 miljoonaa euroa korvauksia sillä ehdolla, että yhtiöt olisivat kantaneet yhdessä vastuun hankkeen loppuunsaattamiseen liittyvistä riskeistä. TVO kuitenkin kieltäytyi tästä.

Kymmenen vuotta myöhässä

Areva ja TVO ovat yrittäneet neuvotella Olkiluodon kolmoseen liittyvistä korvauskiistoista puoli vuotta. Osapuolet ovat vaatineet toisiltaan miljardikorvauksia kymmenen vuotta myöhässä olevan rakennushankkeen aiheuttamista kuluista. Vaatimuksia puidaan kansainvälisessä välimiesoikeudessa.

Arevalla on painetta saada Olkiluodon tilanne ratkaistuksi, sillä Ranskan hallitus haluaisi yhdistää pahoissa talousvaikeuksissa olevan yhtiön toiseen valtionyhtiöön EDF:ään. Olkiluoto kolmosen epäselvä tilanne ja siitä seuraavat mahdollisen miljardivastuut ovat kuitenkin viivästyttäneet fuusiota.

EDF ei halua työmaata

EDF ei ole halunnut ottaa tappiollista työmaata vastuulleen ja toivonut, että se jätetään muusta Arevasta erilliseksi hankkeeksi. TVO on puolestaan pelännyt työmaan jäävän tässä tapauksessa vaille ohjausta.

Ranskan talousministeri Emmanuel Macron antoi Arevalle ja TVO:lle tammikuussa kuukauden aikaa päästä jonkinlaiseen neuvottelutulokseen. Toistaiseksi yhteisymmärrystä ei ole Ranskan hallituksen painostuksesta huolimatta löytynyt.

Lähteet: Le Monde