Torniolaiset järjestelykeskuksen perustamisesta: Rajan kaaos otettiin hallintaan hämmästyttävän jämäkästi

Torniolaiset saivat keskiviikkoiltana jakaa kokemuksiaan eri asiantuntijoille ja viranomaisille siitä, miltä turvapaikanhakijoiden tuleminen ja järjestelykeskuksen perustaminen kaupunkiin tuntui. Keskustelun antia käytetään jatkossa viranomaisten toiminnan kehittämiseen.

Kotimaa
Turvapaikanhakijoita Torniossa 24. syyskuuta 2015.
Tiina Länkinen / Yle

Valittu joukko torniolaisia pohti keskiviikkoiltana suhtautumistaan turvapaikanhakijoiden tuloon ja kertoi näkemyksiään järjestelykeskuksen ja viranomaisten toiminnasta Turvallisuuskahvila-tilaisuudessa.

Paikalla oli myös asiantuntijoita poliisista, maahanmuuttovirastosta, SPR:stä, Vaasan yliopistosta ja Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Keskustelussa nousi esiin muun muassa se, että torniolaiset olisivat kaivanneet enemmän tietoa siitä, miten viranomaisiin voisi ottaa yhteyttä mieltä askarruttavissa asioissa.

– Ennen järjestelykeskuksen perustamista kaupunkilaisilla oli epätietoisuutta siitä, mihin minä olen yhteydessä, kun täällä kulkee tällaisia ihmisiä. En tiedä mihin he menevät ja onko heillä hätä? Siihen toivottiin konkreettisempaa infopistettä tai joku muu numero kuin 112, johon voisi soittaa, sanoo Vaasan yliopiston tutkija Alisa Puustinen.

Turvapaikanhakijat jonottavat pääsyä Tornion järjestelykeskuksessa.
Turvapaikanhakijat jonottavat pääsyä järjestelykeskukseen 29. syyskuuta 2015.Kati Teirikko / Yle

Torniolaiset myös halusivat aitoja tilaisuuksia kohdata turvapaikanhakijoita.

– Kaivattiin enemmän aitoa kohtaamista ja kohtaamispaikkoja ja siten, että se ei olisi pelkästään kantasuomalaisista lähtöisin, vaan myös turvapaikanhakijat voisivat lähteä tekemään vaikka siivoustalkoita. Siihen liittyen toivottiin, että byrokratia vähenisi, että mahdollistuisi tällainen spontaani toiminta, toteaa dosentti Harri Raisio.

Medialta lisää faktaa ja puolueetonta tietoa

Tilaisuudessa nousi esiin myös puolueettoman ja asiallisen tiedon välitys, joka koettiin puutteelliseksi. Torniolaisten mielestä osa mediassa olleista tiedoista oli värittynyttä.

– Tietoa tuli valtavasti, mutta kaivattiin faktuaalista tietoa ja ihan määrittelyä, mikä se turvapaikanhakija on tai mikä se pakolainen on. Kuinka ne prosessit etenevät ja mitä haasteita ja mitä mahdollisuuksia tähän liittyy, kertoo Raisio.

"Me ollaan ylpeitä siitä, miten me onnistuttiin Torniossa"

Puustisen mukaan järjestelykeskuksen perustamisen jälkeen pelko, ennakkoluulot ja epätietoisuus hälventyivät kaupunkilaisissa.

– Vilpittömästi voin sanoa että kaikki oli sitä mieltä, että viranomaisten toiminta meni aivan loistavasti. Sanottiin, että me ollaanylpeitä siitä, miten me onnistuttiin Torniossa ja Suomessa järjestämään tämä asia, Puustinen ynnää keskustelijoiden tunnelmia.

järjestelykeskus, Tornio, turvapaikanhakija, poliisi, viranomainen
Tornion järjestelykeskus 30. syyskuuta 2015.Jari Vesa / Yle

Tornion tilaisuuden tarkoituksena oli tuottaa tietoa viranomaisten toiminnan kehittämiseksi jatkossa. Torniolaisten kokemuksista ja tilaisuudessa syntyneistä ideoista tehdään ensin yhteenveto, joka menee eri viranomaisille ja päättäjille.

– Siihen kerätään vastineita. Myöhemmässä vaiheessa tehdään kunnon tutkimusraportti ja tieteellisiä artikkeleita. Tällä haetaan aitoa vaikuttavuutta ja pyritään kehittämään demokratiaa siihen suuntaan, että tulisi se kokemus, että nyt pääsee aidosti vaikuttamaan, Raisio selventää.