Aallon suunnittelema kaupungintalo vihdoin remonttiin Seinäjoella – "Korjataan vaalivalla otteella"

Seinäjoen kaupungin varastoista löytyy 1970-luvulla hankittuja sinisiä keraamisia sauvatiiliä. Niille tulee käyttöä, kun Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen kaivattu remontti alkaa syksyllä. Luvassa on jälleen konservoiva ja kulttuuriperintöä kunnioittava rakennusurakka.

kulttuuri
Seinäjoen kaupungin varastoihin on jo 1970-luvulla hankittu Aallon kaupungintalon pintamateriaaliksi suunnittelemia sauvatiiliä.
Seinäjoen kaupungin varastoihin on jo 1970-luvulla hankittu Aallon kaupungintalon pintamateriaaliksi suunnittelemia sauvatiiliä. Valtteri Välimäki / Yle

Seinäjoen kaupungintalon remontti on varmistunut. Se alkaa syyskuussa ja valmistunee syksyllä 2018.

Remontin tarve on ollut olemassa ja tiedossa jo pitkään. Seinäjoen kaupunginarkkitehti Jussi Aittoniemi muistaa, että suunnitelmia ja ideoita remontista on ollut ainakin kymmenkunta vuotta.

– Sekä kaupungintalo että vanha valtion virastotalo ovat 60-luvun rakennuksia eikä kummassakaan ole tehty laajamittaista rakenteisiin ja tekniikkaan menevää peruskorjausta. Koko ajan niitä on tässä valmisteltu ja suunnitelmien sekä varauksen kautta viety eteenpäin, Aittoniemi sanoo.

Odotettavissa ei suurempia yllätyksiä

Seinäjoen kaupungintalon remontti on aloitettu jo viime syksynä ja talvena kaupungintalon teatterinpuoleisen osan vesikatosta. Samassa yhteydessä on tehty kyseiseen osaan liittyviä parvekerakenteita ja niiden kunnostamisia.

– Nyt on aikataulut sillä lailla haarukoituna, että syksyllä aloitetaan. Ei haluttu kesäksi huputtaa kaupungintaloa ja kaivaa katuja auki sen ympäriltä, Aittoniemi toteaa.

Vielä on varmistumatta, tarkoittaako remontti koko kaupungintalon ympäristön avaamista. Salaojien ja vedeneristeiden uusiminen on kuitenkin suunnitelmissa. Teetetyn kosteuskartoituksen tulokset olivat odotettavat.

– Pieniä paikottaisia kohtia löytyy vesikatteesta, jossa ullakkotilassa näkee, että on vuotoja ollut. Ja onhan niitä useaan kertaan paikattukin. Kellarissa on sellaisia varasto- ja aputiloja, joissa on kosteudet koholla -tilanne. Varsinaista märkää ei löytynyt niin, että olisi eristeet pettäneet valtoimenaan, Jussi Aittoniemi kertoo.

Remontin lopullinen hintalappu on vielä varmentumatta. Suunnitelmien mukaan se asettunee 6 - 6,5 miljoonan euron tuntumaan. Remontti tehdään vaiheittan, useassa urakassa, joten kustannuksetkin tarkentunevat kesän ja alkusyksyn aikana.

Alvar Aallon suunnitteleman kaupungintalon ensimmäinen perusteisiin ulottuva remontti alkaa syksyllä Seinäjoella.
Alvar Aallon suunnitteleman kaupungintalon ensimmäinen perusteisiin ulottuva remontti alkaa syksyllä Seinäjoella.Valtteri Välimäki/Yle

Siniset seinät ja kuparinen katto

Kaupungintalon naapurissa sijaitsevan Alvar Aallon suunnitteleman kirjastorakennuksen restaurointiurakka valmistui vuosi sitten. Sama rakennussuojelupäätös, joka koskee sitä, pitää sisällään myös kaupungintalon. Tästäkin remontista on siis tulossa luonteeltaan konservoiva ja säilyttävä.

– Onhan tämä sellaista rakennuskantaa ja kulttuuriperintöä, että yhtä vaalivalla otteella peruskorjataan oli rakennussuojeluvelvoitetta tai ei, Jussi Aittoniemi sanoo.

Yhtä vaalivalla otteella peruskorjataan oli rakennussuojeluvelvoitetta tai ei.

Jussi Aittoniemi, kaupunginarkkitehti

Kaupungintalon vesikaton osalta Aittoniemi toteaa, että remontissa pyritään varmistamaan sen vedenpitävyys olemassa olevan vanhan kuparikatteen alla. Siis niin, että vanha kuparikate säilyisi.

Toinen Seinäjoen kaupungintalon omaleimainen piirre on sen julkisivu. Sen pintamateriaalia eli sinisiä keraamisia sauvatiiliä on kaupungin varastossa. Toiveissa on, että varastot riittävät tarpeeseen.

– Klinkkereitä meillä on jonkun verran varastoituna jo 70-luvulta. Juuri nyt ovat käynnissä kuntokartoitukset, joissa selviää, paljonko (seinää) joudutaan avaamaan ja paljonko saadaan vain vaihtaa yksittäisiä sauvoja.

Sisätiloissa on odotettavissa jonkun verran muutoksia. Talossa on tarvetta esimerkiksi kokoustiloille, joita vuosien mittaan on muutettu toimistoiksi. Nyt suunnitelmissa on palauttaa ne kokouskäyttöön.