Microsoftin uusimmatkin irtisanomiset kolahdus Salolle

Microsoftin aikeet lopettaa Microsoft Mobile Oy:n toiminta koskettaa satoja salolaisia, sanoo kaupunginjohtaja Antti Rantakokko.

Kotimaa
Microsoft Salo
Samuli Holopainen / Yle

Microsoft aikoo lopettaa Microsoft Mobile Oy:n toiminnan.

Viime kesänä yhtiö päätti lopettaa toimintansa Salossa. Microsoftilla on kuitenkin kaupungissa muutamia kymmeniä työntekijöitä.

– Vaikka Microsoftilla ei enää ole Salossa toimipistettä, koskee tämä ilmoitus miltei 300:aa Microsoftin muualla sijaitsevissa toimipisteissä töissä käyvää entistä Salon toimipisteen työntekijää, sanoo Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko kaupungin tiedotteessa.

Tiedotteessaan Microsoft on ilmoittanut jatkavansa henkilöstön uusia uria tukevaa Polku-ohjelmaa.

– Meillä on ollut yhteinen tavoite varmistaa, että ihmisten osaaminen säilyy ja kehittyy. Salossa on ollut ilo huomata, että osaajille on kysyntää niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin, sanoo Rantakokko.

Hän toteaa myös, että Saloon on syntymässä uusia työpaikkoja.

– Parhaillaan Saloon rakentuva teollisen internetin osaamiskeskittymä sekä tarvitsee lisää osaajia että tarjoaa nyt mahdollisesti työnsä menettäville uusia ura- ja yrittäjyysmahdollisuuksia, sanoo kaupunginjohtaja Rantakokko.

Korjaus 13.31. Ensimmäisessä sitaatissa salolaiset korjattu Salon toimipisteen entisiksi työntekijöiksi.

Lähteet: Salon kaupungin tiedote