Maisemamaalari Tamara Piilola yhdistää todellisia ja kuvitteellisia luontonäkymiä

Tamara Piilola lisää oman jälkensä suomalaisen maisemamaalauksen traditioon. Piilolan suurikokoiset maalaukset houkuttelevat sukeltamaan sisälle metsän vehreyteen. Töitä on esillä Didrichsenin taidemuseon kesänäyttelyssä.

kulttuuri
metsä ja kallio järvenrannalla
Harmonia, Tamara Piilola, 2012Patrik Rastenberger

Kuvataiteilija Tamara Piilolan tekniikka muistuttaa vesivärimaalausta, mutta mittakaava on toinen. Didrichsenin taidemuseon matalassa tilassa maisemat jatkuvat liki lattiasta kattoon.

Ohuen ohuet maalit ja laajat siveltimenvedot pakottavat taiteilijan työstämään heti valmista. Piilola haluaa välttää paksuja maalikerroksia, massaa. Hän etenee maalauksessa pala palalta.

Jossain vaiheessa vastaan tulee piste, jossa heitän kollaasin pois ja annan maalauksen viedä.

Tamara Piilola

– Maalaan aina kerralla valmiiksi yhden kohdan.

– Jos joudun palaamaan siihen jälkeen päin, olen epäonnistunut, pohtii Tamara Piilola.

Tamara Piilola
Kuvataiteilija Tamara Piilola sai vuoden 2016 Pro Arte -tunnustuksenTamara Piilola

Jotta pala kerrallaan -tekniikka luonnistuisi, työt on suunniteltava huolella. Suunnitteluvaiheessa taiteilija käyttää hyväkseen valokuvaa, lehtikuvia sekä luonnoksia.

– Teen kollaaseja löytämistäni, ottamistani ja piirtämistäni kuvista. Muokkaan kuvia tietokoneen näytöllä. Siirtelen palasia ja liitän mukaan omia juttujani, Piilola kertoo.

– Pian näkee, onko kompositio hyvä ja muistuttaako kollaasi ideaani. Jossain vaiheessa vastaan tulee piste, jossa heitän kollaasin pois ja annan maalauksen viedä.

Nuorten taiteilijoiden palkinnon rahat kerätään yleisöltä

Tamara Piilola sai vuoden 2016 alussa nuorille taiteilijoille suunnatun Pro Arte -tunnustuksen. Se pitää sisällään stipendin, Didrichsenin taidemuseossa järjestettävän näyttelyn ja siihen tuotettavan näyttelyluettelon. Lisäksi taidemuseo hankkii Pro Arte -taiteilijalta teoksen kokoelmiinsa.

Haluan tietää, miten syvälle sinne pöheikköön voi mennä ja mihin kiinnityn siellä.

Tamara Piilola

Piilolan työt on kuin maalattu meren äärellä, lehtevässä saaressa sijaitsevaa museota varten.

– En ajattele vettä koskaan erillisenä elementtinä. Se vain on, samoin kuin puut tai taivas.

– En ole koskaan myöskään mennyt metsään. Metsä on tullut minun luokseni. Haluan tietää, miten syvälle sinne pöheikköön voi mennä ja mihin kiinnityn siellä.

puita lammen rannalla
Linnunrata, Tamara Piilola, 2015Jussi Tiainen

Didrichsenin taidemuseon myöntämä palkinto rahoitetaan museota ylläpitävän säätiön järjestämällä keräyksellä. Keräykseen osallistuivat museokävijät sekä museon ystävät ja tukijat. Se järjestettiin tällä kertaa museon 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Tunnustus on jaettu aiemmin kaksi kertaa.

Piilolalle näyttely on hänen uransa suurin. Esillä on 16 teosta.

– Kun tieto palkinnosta ja näyttelystä tuli, olin äitiyslomalla enkä ollut maalannut vuoteen, Piilola sanoo.

– Onneksi minulla oli maalauksia valmiina, ja osa sitten saatiin lainaksi muualta.

Piilolan teoksia löytyy muun muassa HAMin ja Sara Hildenin taidemuseon kokoelmista.

Museon toisella puolella on esillä Didrichsenin kokoelmiin kuuluvia, paljon lainassa kiertäviä teoksia. Esillä on muun muassa Helene Schjerfbeckin Mustasuinen omakuva ja Omenatyttö. Maalaukset ovat palanneet kesänäyttelyyn Japanista.