Suomen luonnonsuojeluliitto Terrafamen kaivoksesta: "Päätös sulkemisesta olisi voitu tehdä heti"

Terrafamen kaivos sai hallitukselta jatkoaikaa vuoden loppuun saakka. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan on erittäin todennäköistä, että vuoden vaihteessa tehdään lopullinen alasajopäätös.

Talvivaara
Terrafamen lippuja salossa.
Julia Sieppi / Yle

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi keskiviikkona hallituksen valmistautuvan Sotkamossa sijaitsevan Terrafamen kaivoksen hallittuun sulkemiseen. Lopullinen päätös sulkemisesta tehdään vuoden 2016 lopussa, jos Terrafame Group ei ole saanut hankittua riittävästi yksityistä rahoitusta toiminnan jatkamiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton tekninen neuvonantaja Pertti Sundqvist ymmärtää hyvin hallituksen tekemän päätöksen vaikeuden.

– Elinkeinoministeri kertoi hyvin kustannukset eri vaihtoehdoille. Eli kaivoksen toiminnan jatkaminen tai lopettaminen tulevat molemmat kalliiksi, mutta kyllä toiminnan jatkaminen aiheuttaa jatkuvan tappion kierteen. Lisäksi tämä on vahva viesti ulkopuolisille ostajille, että tuskin sitä pitkälläkään aikavälillä saadaan kannattavaksi.

– Viivyttely on tarpeetonta, päätös sulkemisesta olisi voitu tehdä heti, Sundqvist jatkaa.

Totta kai sellainen raskaampi sulfaatti kertyy syvänteisiin, mutta minun mielestäni ei voi puhua pysyvästä kerrostumisesta.

Sari Myllyoja

Vesitilanne kaivosalueella huolettaa Sundqvistia. Hän keskittyisi sulkemisen ympäristövaikutusten arviointiin.

– Malmia louhitaan edelleen, ja nikkelin tuotanto jatkuu. Ensimmäiseksihän pitäisi saada loppumaan ylimääräisten vesien kertyminen. Tämän vuoden toimintahan aiheuttaa sen, että niitä vesiä kertyy, eli tämän vuoden aikana joudutaan vielä laittomiin juoksutuksiin.

Vesiä on vaikea hallita, ellei niiden syntymistä ehkäistä, muistuttaa Sundqvist.

Näkemyseroja Nuasjärven tilasta

Luonnonsuojeluliitossa iso pohdinnan aihe tilanteen suhteen liittyy uusimpiin tietoihin Nuasjärven kemiallisista kerrostumista.

– Järven pohjassa ilmeisesti syntyy nyt happikato. Kyllä tässä nyt mietitään, että kuinka kauan tällainen ympäristön kuormitus jatkuu siiitäkin huolimatta vaikka sulkeminen aloitetaan, summaa tekninen neuvonantaja Pertti Sundqvist.

Lisäksi tämä on vahva viesti ulkopuolisille ostajille, että tuskin sitä pitkälläkään aikavälillä saadaan kannattavaksi.

Pertti Sundqvist

Kainuun ELY-keskuksen yksikön päällikkö Sari Myllyoja ei allekirjoita Sundqvistin väitteitä Nuasjärven kemiallisista kerrostumista.

– Ensinnäkin näytteenotto ja mittaus pitää tehdä oikealla tavalla. En tiedä mistä ja miten luonnonsuojeluliitto on näytteet ottanut.

– Totta kai sulfaattipitoinen vesi kertyy syvänteisiin, mutta minun mielestäni ei voi puhua pysyvästä kerrostumisesta. Nuasjärvikin on sen verran iso järvi, että siinä tapahtuu syys- ja kevätkiertoa, Myllyoja jatkaa.