Kotimainen porkkana on loppu – torikauppiaskin odottelee kasvihuonesatoa

Viime kevään säät aiheuttivat porkkanapulan. Kotimainen purtava on kaupoissa jouduttu korvaamaan tuontitavaralla. Pula ulottuu toripöydästä suurempiin kauppaketjuihin.

Kotimaa
Torikauppias Hilkka Typpi kojussaan Kokkolan torilla
Jukka-Pekka Tyhtilä / Yle

Kokkolalainen Hilkka Typpi on joutunut myymään asiakkailleen ei oota huhti-toukokuun vaihteesta alkaen. Hän on hankkinut porkkanansa kahdelta paikalliselta tilalta, joilta ne loppuivat. Seuraavaksi hän yritti kysyä naapurikunnastakin, mutta sieltä sanottiin porkkanoiden loppuneen jo maaliskuussa

Yli 30 vuoden torikauppakokemuksen antamalla varmuudella hän sanoo, ettei muista toista tällaista kevättä.

– Yleensä porkkanaa on jonkin verran jäänyt ylitse, kun alkukesästä on alkanut tulla tuoretta tavaraa.

Kyselijöitäkin on Kokkolan torilla käynyt.

– Moni on tullut kysymään, kun kaupassa ei ole ollut kuin ulkomaista. Kaikki eivät halua ostaa ulkomaisia porkkkanoita.

Hilkka Typpi odottaakin saavansa täydennystä valikoimiinsa kesäkuun alusta, jolloin ensimmäiset kotimaiset kasvihuoneporkkanat valmistuvat.

Kokkolan Halpa-Halli - ketju myy muun muassa porkkanaa 36 myymälässä

– Kyllä valitettavasti täytyy sanoa, että tilanne on sama kuin muuallakin kaupassa. Kotimainen porkkana loppu noin kuukausi sitten, sanoo päivittäistavaran ostopäällikkö Markus Flinck. Tilalle on hankittu ruotsalaista tavaraa.

Hankintajohtaja Jari Simolin S-ryhmästä sanoo, että kotimainen viime kauden porkkana loppui samaan aikaan kuin muultakin kaupalta. Tällä kertaa porkkanalla on ollut myös laatuongelmaa, varastokestävyys on ollut huono. S-ryhmän kautta myydään kuluttajille miljoonia kiloja porkkanaa vuodessa.

Tuottajan varasto kumisee tyhjyyttään

Veli-Matti Jukkola viljelee porkkanaa Kokkolan Marinkaisissa. Yleensä porkkanaa on toimitettu kauppoihin vielä toukokuussakin.

Varastot tyhjenivät huhti-toukokuun vaihteessa, sama tilanne tuntuu olevan kaikilla tuottajilla, arvioi Jukkola. Syykin on helppo nimetä.

– Vuosi sitten kevät oli niin sateinen ja kylmä, että kylvötyöt menivät aika pitkälle kesäkuun puolelle. Kasvukausi jäi niin lyhyeksi, että satomäärät jäivät tavanomaista pienemmiksi. Sitähän sanotaankin, että päivä kevällä vastaa viikkoa syksyllä.

Jukkolan mukaan syksyssä ei sinällään ollut hankaluuksia, korjuu onnistui hyvin. Tosin osalle viljelijöistä lokakuun alku teki tepposet.

– Lokakuun ensimmäisellä viikolla tulivat yllättäen pakkaset. Täälläkin oli pahimmillaan 7 - 8 astetta pakkasta. Jos silloin oli porkkanaa vielä pellossa, ne paleltuivat. Meillä oli silloin jo sato korjattu.

Nyt näyttää hyvältä, sillä tänä keväänä säät ovat suosineet, sanoo Veli-Matti Jukkola.

– Nyt olemme normaalissa aikataulussa, porkkanat on kylvetty ja ainakin tässä vaiheessa kaikki on vielä hyvin .