Pienen kunnan jätti-investointi: Sodankylän hyvinvointikeskus maksaa jopa 20 miljoonaa ja vaatii poikkeusluvan ministeriöltä

Sodankylän kunta aikoo rakentaa jopa 20 miljoonaa euroa maksavan hyvinvointikeskuksen. Hyvinvointikeskus korvaisi muun muassa huonokuntoisen terveyskeskuksen. Hanke vaatii ministeriöltä poikkeusluvan, sillä hallitus on rajoittamassa sosiaali- ja terveydenhuollon rakentamista.

sote-uudistus
Vanhus kävelee käytävällä saattajien kera
Ville Välimäki / Yle

Hyvinvointikeskus on alle 9000 asukkaan lappilaiselle kunnalle poikkeuksellisen iso investointi. Se maksaa arviolta noin 17-20 miljoonaa euroa.

Keskukseen tulisi perusterveydenhuollon palveluja kuten päivystys, ensihoito ja vastaanotot sekä muun muassa perhepalvelukeskus, vuodeosasto, hammashoitola ja apteekki.

Kunta pitää hanketta välttämättömänä, koska nykyinen terveyskeskus kärsii sisäilmaongelmista. Sen vuoksi kunta ei voi odottaa sitä, että valtiovalta saa valmiiksi sote-uudistuksen yksityiskohdat.

Hankkeen urakkasopimuksen allekirjoittaminen vaatii poikkeusluvan sosiaali- ja terveysministeriöltä. Poikkeuslupa tarvitaan, koska hallitus valmistelee lakia, jolla rajoitetaan väliaikaisesti yli viisi miljoonaa euroa maksavien sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettävien rakennusten rakentamista.

Valmis vuonna 2019?

Sodankylän kunnanhallitus käsitteli hyvinvointikeskuksen rakentamista keskiviikkona. Kunnanhallitus esittää, että hyvinvointikeskus toteutetaan elinkaarimallilla ja se rahoitetaan leasing-rahoituksella. Elinkaarimalli tarkoittaa sitä, että hankkeen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito hankitaan yksityiseltä palveluntuottajalta. Leasing-rahoituksessa urakan maksaa ja kohteen omistaa ulkopuolinen rahoittaja sovitun sopimuskauden ajan. Kun kohde on valmis, leasingrahoittaja perii kohteesta kunnalta vuokraa. Kunnan mukaan leasingrahoitetun hankkeen investointikustannukset eivät rasita kunnan investointibudjettia ja rahoituksen mukainen pääoma ei näy kunnan konsernitaseessa eikä veloissa.

Hyvinvointikeskuksesta päättää Sodankylän kunnanvaltuusto. Kunnanvaltuusto on jo aiemmin päättänyt, että hyvinvointikeskus sijoitetaan Kamauksen alueelle. Se sijaitsee noin neljän kilometrin päässä nykyisestä terveyskeskuksesta ja noin 400 metrin päässä kunnan keskustasta.

Alustavan arvion mukaan hyvinvointikeskuksen rakentaminen alkaisi jo syksyllä 2017 ja valmistuisi vuoden 2019 lopulla. Käyttöön se otettaisiin vuoden 2020 alussa.