Vuokra unohtui – jo rakenteilla oleva valtava ostoskeskus peruuntuu Venäjän rajalla

Vaalimaa Shopping Center Oy ei ole karhukirjeestä huolimatta maksanut kauppakeskuksen tontin vuokraa Virolahden kunnalle. Kunta aikoo nyt purkaa sopimuksen yhtiön kanssa ja ryhtyä etsimään uutta vuokralaista tontille, jonka kunnallistekniikka on lähes valmis.

Kotimaa
Havainnekuva Vaalimaalle suunnitellusta Outlet-keskuksesta
Vaalimaa Shopping Center Oy

Virolahden kunta aikoo purkaa suurta kauppakeskusta Vaalimaalle suunnitelleen yhtiön vuokrasopimuksen. Vaalimaa Shopping Center Oy ei ole karhukirjeestä huolimatta maksanut tontin vuokraa Virolahden kunnalle. Vuokrarästi on suuruudeltaan 83 000 euroa.

Kunnanjohtaja Osmo Havuaho katsoo, että yhtiö on syyllistynyt sopimusrikkomukseen, joten kunnalla on oikeus purkaa vuokrasopimus. Havuaho pitää Virolahden kunnalle syntyneitä tappioita vähäisinä, vaikka tonttivuokra jäisi saamatta. Kauppakeskusyhtiö Vaalimaa Shopping Center Oy on maksanut tontille rakennetun kunnallistekniikan.

Yhtiö on aloittanut tontilla rakennustyöt. Esimerkiksi perustuksia on jo rakennettu. Kunnanjohtaja Osmo Havuahon mukaan yhtiöllä on kuusi kuukautta aikaa kuljettaa tontilta omistamansa tavarat. Tontille on muun muassa pystytetty aidat, ja siellä on myös parakkirakennus ja rakennustarvikkeita.

Virolahti ryhtyy etsimään uutta vuokralaista tontille, jolla kunnallistekniikka on lähes valmis.

Kunnanjohtaja Havuaho uskoo, että Vaalimaan parhaalla paikalla olevalle tontille löytyy nopeasti uusi vuokralainen.