Pitkä matka kivun kaveriksi

Kymmenvuotiaana Nelli Kujansivu putosi sirkuspyramidin huipulta jalat edellä betonilattialle. Lääkärit sanoivat, ettei hän enää koskaan kävele normaalisti.

terveys
Nelli Kujansivu

Tamperelaisen Sorin sirkuksen harjoitussalista kuuluu iloinen kalkatus. Harjoitellaan isossa ryhmässä pyramideja tikapuilla. Pyramidin huipulle, tikkaiden ylimmälle askelmalle neljän metrin korkeuteen kipuaa Nelli Kujansivu. Hänen päällään on samana päivänä ostettu punainen jumppapuku. Nelli on kymmenen ja pieni ikäisekseen.

Nelli rakastaa sirkusta. Neljän vanhana aloitettu harrastus on ahmaissut tytön sydämen – hänen unelmansa on tulla sirkusammattilaiseksi. Aamulla Nelli on kuitenkin sanonut äidilleen, että pyramidiharjoitus pelottaa.

Harjoituksissa jotain menee pieleen. Nelli tuntee, että metalliset tikapuut alkavat kaatua. Hän muistaa, mitä on opetettu. On pidettävä tikapuista kiinni, ne saattavat maahan.

Nelli pitää kiinni ja odottaa, että maa tulee vastaan. Alla on ainoastaan ohut patja, kun hänen jalkansa iskeytyvät betonilattiaan. Tikapuiden paino lisää iskun voimaa. Yksi ohjaajista kysyy: “Onko kaikki hyvin, sattuiko ketään?”. Nelli kierii lattialla ja huutaa.

Nelli Kujansivu

Nelli katsoo intensiivisesti silmiin. Hän nauraa paljon. Ulkoisessa olemuksessa mikään ei kerro, että jalkojen särky vaivaa vastapäätä istuvaa nuorta naista pahimmillaan joka hetki.

Tukholmassa kevät on jo pitkällä, kirsikkapuut kukkivat. Dans- och Circushögskolanin suuren, valoisan harjoitussalin katto on korkealla, lattiaa peittävät joustavat matot.

– Olin kuusivuotias, kun Sorin sirkukselta lähti paljon porukkaa tänne samaiseen kouluun. Näin kuinka hyviä niistä tuli.

Päätin, että haluan tuonne.

22-vuotias Nelli on tullut koululle tekemään fysioharjoituksia. Ilman kovaa treenaamista 155-senttinen vartalo olisi varmasti hento – nyt hän näyttää nuorelta voimanaiselta. Olemuksessa on peppimäistä pontevuutta.

Nelli Kujansivu

Nelli on kärsinyt kroonisista kivuista 12 vuotta. Ne vaihtelevat hermosärystä kovaan, viiltävään kipuun. Ne saattavat ulottua varpaista lonkkiin asti, toisinaan taas kivut tuntuvat paikallisesti, onnettomuudessa tulleiden vammojen kohdilla.

– Välillä tuntuu kuin olisi puujalka tai luut hakkaisivat toisiaan vasten.

Pahimmillaan hän on syönyt yhtä aikaa 15 lääkettä.

Onnettomuuden jälkeen Nelli kannetaan sirkuksen keittiöön. Jalat laitetaan lavuaariin, kylmän veden alle. Ambulanssimiehet sitovat jalat pakettiin.

Nelli kiidätetään sairaalaan, missä ensihoitajien tekemät paketit aukaistaan. Nelli ei itse uskalla katsoa, mutta hän näkee vanhempiensa ilmeet.

Jalkaterät ja nilkat ovat turvonneet muodottomiksi palloiksi. Murskaantuneet jalat suoristetaan röntgenkuvaan. Kipu on niin kova, että mieli pyyhkii muistikuvat pois.

Pahiten tohjona on vasemman jalan kantapää, se on kuin jäämurskaa. Myös kehräsluu on sirpaleina. Oikean jalan veneluu on murtunut ja takareisi revennyt. Hermoradat ovat poikki.

Lääkärit ennustavat, että Nelli ei koskaan enää kävele normaalisti.

Nelli Kujansivu

Nellin muistot sairaala-ajasta ovat hataria. Onneksi oli kipupumppu, joka tuuditti pois osan kärsimyksistä. Yhdeksän päivän ajan pumpusta annosteltiin morfiinia suoraan suoneen.

– Mieli blokkaa kaiken tuskan, mitä sairaalassa pahimmillaan oli.

Neljä päivää Nellin jalkoja pidettiin jääpusseihin käärittyinä ja nostettuina sydämen yläpuolelle. Turvotus piti saada laskemaan, että jalat voitiin leikata.

Nelli ei suostunut uskomaan, että lääkärien ensimmäinen ennuste olisi tuomio. Hän halusi jatkaa sirkusharrastusta.

Päätin, että niin kauan kuin en ole halvaantunut, minulle ei kerrota mitä pystyn ja mitä en pysty tekemään.

Sairaalassa Nellin seurana oli koko ajan ystäviä sirkukselta. Onnettomuus hitsasi ryhmän vielä tiiviimmin yhteen. Ajatus uudesta lajivalinnasta syntyi sairaalassa.

– Sirkustirehtööri heitti, että sinun kannattaa ruveta tekemään jalkajongleerausta, kun siinäkin ollaan jalat katossa koko ajan. Kaverit naureskelivat.

Jalkajongleerauksessa jonglööri makaa telineellä jalat kohti kattoa ja heittelee esineitä jaloillaan ja käsillään. Ilmassa lentävät pallot, putket tai laatikot. Laji vaatii täydellisesti toimivia jalkalihaksia.

Kun Nelli oli ollut kotona vasta muutaman päivän, hän vaati päästä sirkukselle. Kipsit kolisten hän konttasi lattialla ja oli mukana akrobatiatunneilla. Punaista jumppapukua hän ei enää pukenut päälleen.

– Kun kipsit otettiin pois, aloin kotona heitellä isoa jumppapalloa jaloillani.

Kaikki piti aloittaa alusta, kävelykin. Kivut olivat hirveitä, mutta Nelli harjoitteli joka päivä.

– Joka ilta tulin kotiin ja itkin, kun sattui niin paljon.

Äiti oli huolissaan Nellin harjoittelumäärästä. Hän kysyi jalat leikanneelta lastenkirurgilta, voiko hän antaa tytön jatkaa. Lääkäri totesi, jos tyttö suostuu tällaisilla kivuilla treenaamaan, siihen ei kannata puuttua.

Treeni olikin parasta fysioterapiaa. Tosin näin kovia harjoitteita ei kukaan lääkäri olisi pystynyt hänelle määräämään.

Nelli Kujansivu

*Ennen haastattelua Nelli on pohtinut *pitkään, haluaako hän kertoa myös väsymisestä. Hän tietää, että se voi auttaa muita jaksamisen tai kipujen kanssa taistelevia.

Nelli oli aina rakastanut treenaamista. Silti lukion ensimmäisellä luokalla iski totaalinen väsymys. Kuusi vuotta Nelli oli odottanut ja toivonut, että kivut hellittäisivät.

– Kun minulle onnettomuuden jälkeen sanottiin, että kivut jäävät loppuelämäksi, en kuunnellut vaan puskin eteenpäin. Mitä enemmän sattui ja mitä huonommin meni, sitä kovempaa treenasin.

Lääkkeet sekoittivat pään.

Oli monta vuotta, että ei ollut edes minuuttia ilman kipua.

– Mietin, että olisipa edes 5 minuuttia, että minulla olisi hyvä olo kropassa.

Lopulta Nelli hakeutui terapiaan. Vaikka apua oli vaikea lähteä hakemaan, Nelli ajattelee nyt, että se oli hänen elämänsä paras päätös. Terapiassa hän oppi elämään käsi kädessä kivun kanssa.

– Terapiassa oppi, että on ihan hyväksyttyä sanoa "tämä on nyt perseestä, minua sattuu, en halua". Mutta oppi myös päästämään irti siitä tunteesta. Elämä jatkuu.

Edelleen on päiviä, jotka ovat yhtä tuskaa aamusta alkaen. Huonoina päivinä Nelli alkaa treenata tavallista rauhallisemmin, kuuntelee mitä keho tarvitsee ja tekee enemmän fysioharjoitteita.

– Kun saan kropan käyntiin, kyllä päivä siitä helpottaa. Aiemmin saatoin huutaa vanhemmilleni, että vihaan kroppaani ja vihaan jalkojani.

Tukholmalaisen harjoitussalin keskellä on mustalla sametilla päällystetty jongleerausteline. Nelli heittäytyy sille selälleen, nostaa jalat kohti kattoa. Ilmaan lentää ensin kolme, sitten neljä ja viisi isoa palloa. Kädet ja jalat vispaavat, pallojen rytmikäs liike melkein hypnotisoi katsojan.

Nelli Kujansivu
Nelli Kujansivu ei ole katkera tai vihainen onnettomuudelle. Hän uskoo, että jos on tarpeeksi tahtoa ja intohimoa, melkein kaikkien unelmien saavuttaminen on mahdollista. Kuvat: Jussi Mansikka / Yle

Kesäkuun alussa Nelli valmistuu Tukholman sirkuskoulusta taiteen kandidaatiksi. Lapsuuden haave sirkusammattilaisuudesta on toteutumassa. Edessä siintävät jo jongleerausfestivaali Yhdysvalloissa ja neljän kuukauden sopimus varieteessa Saksassa.

Enää Nelli ei odota, että kivut katoaisivat. Hän on tyytyväinen, että pärjää päivittäin vain 5 lääkkeellä.

– En halua elää toiveajattelussa ja odottaa koko ajan jotain muuta. On hienoa, jos nämä kivut joku päivä katoavat tai helpottavat, mutta en jaksa tavoitella sitä koko ajan.

Nykyään kipu saattaa pysyä pois monta tuntia. Ja on yksi paikka, jonne se ei seuraa mukana.

– Esiintyessä en oikeastaan tunne kipua. Lava on yksi niistä harvoista paikoista, missä saan helpotusta pahoinakin päivinä.

Nelli vertaa kipua ihmissuhteeseen. Välillä tulee ylämäkiä ja välillä alamäkiä, mutta silti pysytään parina.

– Sinä nyt olet siinä, mutta koitetaan elää yhdessä.

Nelli Kujansivu
Tänä päivänä Nelli Kujansivun jalkalihakset ovat paremmat kuin monella vammattomalla. Hän nauttii treenaamisesta ja rakastaa esiintymistä.