Uusi keskussairaala vähentäisi potilasrallia ja toisi palvelut saman katon alle

Kanta-Hämeen uuden keskussairaalan suunnittelu junaradan varteen saa suitsutusta monelta suunnalta. Erityisen innoissaan asiasta ollaan Hämeenlinnan perusterveydenhuollon johdossa. Myös erikoissairaanhoidon kannalta uusi sairaala on paras vaihtoehto, koska vanha sairaala on tullut tiensä päähän. Uutta keskussairaalaa sovitellaan junaradan varteen.

Kotimaa

Kanta-Hämeen keskussairaala rakennettiin 1970-luvulla keuhkoparantolan kupeeseen, rauhallisen mäntymetsän keskelle Hämeenlinnan Ahvenistolle. Nyt sairaanhoitopiirin johto sovittelee uutta sairaalaa keskustan liepeille, liikenteen solmukohtaan, junaradan varteen.

Hämeenlinnan kaupungin näkövinkkelistä radanvarsi saataisiin näin parempaan käyttöön. Tällä hetkellä sairaalalle kaavaillulla paikalla on puunlastausta ja puolustusvoimien varikko.

Kyllähän tuo siinä mielessä on aivan huippupaikka.

Timo Kenakkala

– On kiva, että teollista toimintaa on ja siellä tapahtuu. Kuitenkin kaupunkien keskustoja pitää kehittää ja muutoinkin hyödyntää tämä kasvukäytäväalue eli radanvarsi. Kyllähän tuo siinä mielessä on aivan huippupaikka, sanoo Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkala.

Myös kaupungin imagon kannalta uusi paikka ja uusi sairaala vaikuttavat hyvältä vaihtoehdolta.

– Kyllähän Hämeenlinna ja keskussairaala säilyvät siten huokuttelevana työpaikkana monille lääkäreille ja sairaanhoitajille, kun saavutettavuus on erinomainen. Siinäkin mielessä tämä vaihtoehto puolustaa paikkaansa.

Sairaala ja terveyskeskus saman katon alle?

Uuden sairaalan rakentaminen mahdollistaisi perusterveydenhuollon siirtämisen osin saman katon alle erikoissairaanhoidon kanssa. Hyödyt olisivat suuret.

Esimerkiksi nykyään keskussairaalan ja pääterveysaseman välillä käy melkoinen potilasralli – potilaskuljetuksia on vuodessa noin 2 200. Yhteiset tilat toisivat lopun tälle rallille ja odottamiselle.

– Keskussairaalan päivystyksessä on yksi sänky varattu pelkästään odottamista varten, kun potilaat odottavat esimerkiksi kuljetusta sieltä Vanajaveden sairaalaan, sanoo Hämeenlinnan terveysjohtaja Veli-Pekka Rautava.

Yhteiset tilat karsisivat myös päällekkäisiä toimintoja paljon, sillä tällä hetkellä sekä pääterveysasemalla että sairaalalla on omat laboratorionsa ja röntgeninsä.

– Meillä olisi sitten yhteinen laboratorio ja röntgen, yhteisiä tukipalveluja esimerkiksi hoitotarvikejakelu ja apuvälinekeskus. Meillä voisi olla saman käytävän varrella lääkärit, hoitajat, fysioterapeutit ja erikoisalat.

Tehokuutta ja säästöjä

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyöstä on puhuttu jo pitkään. Niin kauan kun toimitaan eri osoitteissa, on yhteistyö vain osittaista.

Toivon hartaasti, että tämmöinen muutos tulee ja uusi sairaala saadaan.

Veli-Pekka Rautava

– Jos haetaan hallituksen peräänkuuluttamia kolmen miljardin euron säästöjä, niin meidän täytyy yhtenäistää toimintoja ja saada tehokkuutta, ja yhtenäisten toimintojen kautta sitä tehokkuutta ja säästöjä tulee, sanoo terveysjohtaja Veli-Pekka Rautava.

– Uskon ja toivon hartaasti, että tämmöinen muutos tulee ja uusi sairaala saadaan. Sitä kautta yhteistyö entistäkin paremmaksi.

Vaikka terveydenhuollon ammattilaisten katseet ovat jo tulevassa, on uuden sairaalan suunnitelu vielä pitkissä puissa. Esimerkiksi sairaalalle kaavaillut tontit ovat vielä Liikenneviraston ja Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa.

Vaikka alustavia neuvotteluja on jo käyty, on esimerkiksi kaavoituksen aloittamiseen vielä pitkä matka.