Nuoret uraohjukset palavat loppuun työelämässä

Vaativaa asiantuntijatyötä tekevien kolmekymppisten oravanpyörä työelämässä pelottaa tutkijaa. Pahimmillaan kolmekymppisillä uraohjuksilla on takanaan useita burn outeja ja työelämä hallitsee koko elämää.

Aamu-tv
Hankenin projektijohtaja Charlotta Niemistö.
Nykyään mietitään paljon sitä, miten saadaan lisää tehoa työelämään ja kilpailukykyä yrityksille. Pitäisikö puhua myös näkymättömistä ylitöistä ja siitä miten työn ja muun elämän yhteensovittaminen onnistuu. Aamu-tv:ssä aihetta pohti Hankenin projektijohtaja Charlotta Niemistö.

Ruotsinkielisellä kauppakorkeakoululla Hankenilla tutkitaan parhaillaan vaativaa asiantuntijatyötä tekevien työelämää.

Ylen aamu-tv:n haastattelussa tutkija Charlotta Niemistö kertoi, että monet nuoret uraohjukset ovat kertoneet joutuneensa sairauslomalle loppuunpalamisen eli burnoutin vuoksi ja tuntevansa jälleen tarvetta päästä nopeasti vähän lomalle.

Asiasta ei kuitenkaan haluta kertoa yrityksen sisällä eikä esimiehille, koska he ovat usein hyvin kunnianhimoisia ja haluavat edetä urallaan, ja yrityksen kulttuuri on aika kova, että vahvat pärjäävät, Niemistö kuvasi tutkimukseen haastateltujen tilannetta.

Niemistön mukaan monet hoitavat ongelmiaan omin päin. Työterveyshuollon sijasta apua haetaan yksityislääkäreiltä ja työkuntoa yritetään palauttaa loma-aikoina.

– Samaan aikaan puhutaan työurien pidentämisestä ja se on mielestäni aika mahdoton yhtälö, Niemistö huomauttaa.

Työ hallitsee koko elämää

Hankenin tutkimuksessa on haastateltu yli sataa lähinnä kansainvälisissä yrityksissä asiantuntijatyötä tekevää henkilöä.

Niemistön mukaan työ hallitsee asiantuntijoiden koko elämää. Työtä tehdään myös vapaa-aikana, iltaisin ja viikonloppuisin.

– Älypuhelimen ja kannettavan tietokoneen mukana työ seuraa sinne minne työntekijä menee. Läheskään kaikkea työhön käytettyä aikaa ei kirjata työajaksi. Jos luetaan sähköposteja ja vastataan niihin, niin onhan se ehkä kuitenkin työaikaa, Niemistö kuvaa tilastoissa näkymätöntä työaikaa.

Niemistön mukaan yllättävää on, kuinka vahvasti työelämä hallitsee asiantuntijaväen koko elämää. Säännönmukaisista harrastuksista luovutaan, arki-illat varataan työtehtäville ja ystäviä tavataan viikonloppuisin, ellei silloinkin olla töissä.

Perheen perustaminen vaikeaa

Varsinkin moni naisvastaaja on kertonut, että ei voi ajatellakaan perheen perustamista nykyisessä työssään. Niemistö arvioikin hoivavastuun kasautuvan edelleen enemmän naisille.

Perheelliset vastaajat ovat kertoneet tekevänsä kaksivuorotyötä. Illansuussa haetaan lapset päiväkodista, vietetään vähän aikaa lasten kanssa ja kun lapset on saatu nukkumaan, niin jatketaan työpäivää vielä iltavuorolla, Niemistö kertoo arjesta.