Some-kuuluisuus ja ylistetyt taidot poikivat työtä nuorelle piirtäjätaiturille

Sosiaalisen median taidokas käyttö voi poikia yllättäviä työmahdollisuuksia. Näin on käynyt liperiläiselle Akke Saarelle, joka jakaa piirtämiään muotokuvia netissä. Hänen teoksensa ovat saaneet niin paljon huomiota, että häneltä tilataan päivittäin uusia töitä. Oppia piirtämiseen Saari on saanut sekä koulun penkiltä että taiteellisilta vanhemmiltaan.

Kotimaa
Akke Saari esittelee piirtämäänsä kuvaa muusikko Ice Cubesta.
Esa Huuhko / Yle

Liperiläisen Akke Saaren muotokuvapiirroksia hehkutetaan lähes valokuvamaisen tarkoiksi. Hehkuttajien joukossa on myös julkisuuden henkilöitä, joita kuvat esittävät.

"Mahtavat skillsit" on esimerkiksi mediapersoona Arman Alizadin kommentti häntä esittävästä piirroksesta Instagramissa.

Etenkin sosiaalisen median (siirryt toiseen palveluun) kautta saavutettu kuuluisuus on poikinut Saarelle tilaustöitä tavan ihmisiltä. Saaren sähköpostiin kilisee päivittäin erilaisia työtarjouksia.

– Kysytään esimerkiksi, että paljonko maksaa jos teettäisin lemmikistä muotokuvan tai piirtäisin hääkuvan uudestaan, Saari kertoo.

Saari veloittaa tilaustöistään omien sanojensa mukaan "muutamia satoja euroja"

– Tarkempi hinnoittelu on vielä mietinnässä, Saari sanoo.

Akke Saaren piirrustus Arman Alizadista.
Akke Saaren piirtämä muotokuva Arman Alizadista.Esa Huuhko / Yle

21-vuotias Akke on maailmankuulun joikaajan, Wimme Saaren, poika. Isän esimerkki ei vienyt Akkea musiikin pariin, vaikka hän sitäkin kertoo kokeilleensa.

Kuvataidekouluja nuorempana käyneelle ja parhaillaan korkeakouluihin pyrkivälle taiteilijalle piirtäminen on aina ollut se tärkein harrastus.

– Piirtäminen on aina ollut osa elämääni siitä asti, kun kynä on pysynyt kädessä. Äiti on kuvataiteen opettaja ja sitäkin kautta on tullut paljon tukea, Akke Saari kiittelee.

Akke Saaren lyijykynäpiirros muusikko Elastisesta.
Akke Saaren lyijykynäpiirros Elastisesta.Esa Huuhko / Yle

Internetissä ihailua keräävät Saaren kuvat ovat pääasiassa lyijykynätöitä ja valokuvamaisia väripiirroksia.

Tavoitteena ei kuitenkaan ole tyytyä vain kyseisiin tekniikoihin ja nettikuuluisuuteen. Myös maalaamista harrastava Saari haaveilee täysipäiväisen muotokuvataiteilijan ammatista.

– Presidentin muotokuva olisi aika hieno maalata vielä joskus, Akke Saari hymähtää.