Antibiootit eivät tehoa USA:sta löydettyyn superbakteeriin – Husin ylilääkäri: ”Nämä ovat varsinaisia maailmanmatkaajia”

Lääkkeille vastustuskykyinen suolistobakteeri on voinut levitä jo laajalle Yhdysvalloissa, infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen arvioi.

tiede
Tutkija työskentelee laboratoriossa.
Daniel Bockwoldt / EPA

Yle Uutiset kertoi aiemmin perjantaina, että Yhdysvalloissa on todettu maan ensimmäinen kaikille antibiooteille vastustuskykyinen bakteeritapaus.

Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan antibiooteille vastustuskykyinen kolibakteeri voi levitessään aiheuttaa vakavan terveysuhan harmittomissakin tulehduksissa.

Bakteerilöytö kertoo lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien leviämisen nopeudesta, sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

– Bakteeri kuvattiin vuosi sitten ensin sioilla Kiinassa ja pian sen jälkeen Intiassa ihmisillä, ja nyt sitä löytyy jo Yhdysvalloista, eli nämä ovat varsinaisia maailmanmatkaajia, Järvinen sanoo Ylen Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa.

Tartunta todennäköisesti Yhdysvalloissa

Järvisen mukaan bakteeritapaus kuvastaa sitä, miten nopeasti bakteerit voivat kulkeutua ihmisten ja eläinten mukana maasta ja jopa maanosasta toiseen.

– Sitten kun se [bakteeri] leviää riittävän laajalti ihmisyhteisössä, saattaa tulla infektioita. Virtsatieinfektio on tässä tavallinen, sillä sen aiheuttavat ihmisen suoliston omat bakteerit, Järvinen sanoo.

Järvinen pitää huolestuttavana tietona myös sitä, että antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri todettiin potilaalla, joka ei ollut matkustanut ulkomaille viimeisten viiden kuukauden aikana.

Järvisen mukaan potilas on todennäköisesti saanut bakteerin Yhdysvalloissa, joten bakteeri saattaa olla levinnyt siellä jo laajalle.

Nopeaa läpimurtoa ei luvassa

Bakteeri todettiin 49-vuotiaalla naisella, joka kärsi virtsatietulehduksesta. Tauti on yleinen etenkin naisilla. Järvinen kuitenkin sanoo, että valtaosa sellaisista virtsatietulehduksista, jotka eivät ole kuumeisia, paranevat itsestään.

– Siinä mielessä se ei kaikkia uhkaa. Mutta sitten on tietysti tilanteita, joissa hoitoa tarvittaisiin ja sitä välttämättä ei ole, Järvinen sanoo.

Ylilääkärin mukaan suolistobakteereihin tepsivien antibioottien kehitys on ollut lamassa jo pitkään, yli 20 vuoden ajan.

– Mitään kovin isoa läpimurtoa ainakaan lähiaikoina ei ole näköpiirissä, jos kohta kehitystyö näyttäisi päässeen parempaan vauhtiin kuin missä se on ollut, Järvinen sanoo.