Hurrikaanikausi alkoi Yhdysvalloissa etuajassa

Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan trooppinen myrsky rantautuu maan kaakkoisosaan sunnuntaina.

Ulkomaat
bonni_myrsky
Kansainväliseltä avaruusasemalta otettua kuvaa Bonnie-myrskystä vuonna 2004. Nasa / EPA

Trooppinen myrsky saapuu Yhdysvaltain kaakkoisrannikolle sunnuntaina.

Bonnie-myrsky on tällä hetkellä Etelä-Carolinan edustalla, mutta sen odotetaan siirtyvän kohti sisämaata iltaa kohden. Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan myrskytuulet puhaltavat kovimmillaan nyt 45 metriä sekunnissa.

Luvassa on runsaita sateita ja mahdollisesti tornadoja juuri kaatuneiden muistopäivän viikonloppuna, jolloin ihmisillä on lomaa.

Bonnie on tämän vuoden toinen trooppinen myrsky Atlantilla, mutta ensimmäinen Yhdysvaltain rannikolla. Tammikuussa harvinainen talvimyrsky Alex riehui Atlantin itäpuolella lähellä Portugalia, mutta tyyntyi matkallaan länteen.

Bonnie saapuu Yhdysvaltoihin hieman etuajassa, sillä virallisesti hurrikaanikausi alkaa kesäkuussa.

Lähteet: AP, Reuters