Demarinuorten puheenjohtaja Näkkäläjärvi: Urpilainen SDP:n presidenttiehdokkaaksi

Demarinuorten uusi puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi toivoo, että Jutta Urpilainen alkaisi tavoitella SDP:n presidenttiehdokkuutta. Näkkäläjärvi otti asiaan kantaa linjapuheessaan Tampereella sunnuntaina.

Sápmi
Mikkel Näkkäläjärvi
Pirita Näkkäläjärvi / Yle

– SDP tarvitsee uskottavan ehdokkaan presidentinvaaleihin. Siksi on selvää, että oma suosikkini tähän tehtävään on puolueen entinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri, kansanedustaja Jutta Urpilainen. Urpilaisen ehdokkuus voisi siivittää puoluetta ja nuorisoliittoa samanlaiseen Tarja-ilmiöön kuin vuoden 2000 presidentinvaaleissa, vastavalittu puheenjohtaja Näkkäläjärvi sanoo tiedotteessa.

Näkkäläjärvi ehdottaa, että ehdokkaan valitsemisessa voitaisiin noudattaa esimerkiksi esivaalia, jossa kaikki puolueen kannattajaksi rekisteröityneet voivat osallistua SDP:n ehdokkaan valintaan. Näin myös muut kuin puolueen jäsenet pääsisivät osallistumaan presidenttiehdokkaan valintaan.

Näkkäläjärvi korosti, että sosialidemokraateilla ei ole varaa samanlaiseen vaalitulokseen kuin viime presidentinvaaleissa.

– Presidentinvaalit ovat tärkeä osa SDP:n nousua kohti pääministeripuolueen asemaa kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Näissä vaaleissa on todella paljon pelissä puolueen ja liikkeen näkökulmasta, ja siksi ehdokkaamme on pärjättävä hyvin. Vetoan, että Jutta pohtisi aidosti ehdokkuutta ja vastaisi siihen suureen kysyntään, joka yhteiskunnassa nyt on hänen ehdokkuudelleen.

Rovaniemeläinen Mikkel Näkkäläjärvi valittiin demarinuorten puheenjohtajaksi lauantaina Tampereella.