Todistus on tarpeeksi hyvä, kun on parhaansa yrittänyt

Emeritusprofessori Kari Uusikylä toivoo vanhempien muistavan, että todistuksen arvosanat eivät tarkoita hyvää, huonoa tai keskinkertaista lasta. Hymypatsaan tai muiden huomionosoitusten Uusikylä toivoisi joskus osuvan sille lapselle, jota muuten ei luokassa kukaan huomaa.

Kotimaa
Hymypatsaat ja Kiva kaveri -tunnustukset kuuluvat koulujen kevääseen.
Kari Uusikylä toivoo, että hymypatsaan saisi joskus se, joka on reilu kaveri, vaikkei menestykään opinnoissa parhaiten.Hanne Leiwo / Yle

Emeritusprofessori Kari Uusikylän mukaan koulua 1950-luvulla ja nyt ei oikeastaan voi verrata. Ne ovat niin erilaisia. Hyvät ja huonot puolensa molemmissa.

– Luulen, että voi olla vaaka aika tasapainossa, jos vaakakuppeihin laitetaan elämän kovuus tai vaikeudet 50 vuotta taaksepäin ja nyt, Uusikylä sanoo.

Ajan henki oli se, että iskettiin yleensä oppilaat matalaksi, ettei teistä tule yhtään mitään.

Kari Uusikylä, emeritusprofessori

Uusikylä muistaa, miten hänen kouluaikanaan opettajat olivat sodan käyneitä miehiä tai kovia kokeneita naisia. Jako kansakouluun ja oppikouluun määrittelli lapsen tulevaisuutta jo kymmenen-yhdentoista ikäisenä.

– Päätettiin, kuka pääsi opintielle. Noin 80 prosenttia jatkoi semmoista tietä, joka ei vienyt ylioppilaaksi. Silloin ajan henki oli se, että iskettiin yleensä oppilaat matalaksi, ettei teistä tule yhtään mitään. Ihmiset saatiin varhain jaetuksi siihen, kuka oli hyvä ja kuka oli huono, Uusikylä toteaa.

Aina ei itse voi vaikuttaa

Tällä viikolla peruskouluista ja muista oppilaitoksista valmistuu taas yhdestä lukuvuodesta selviytyneitä lapsia ja nuoria. Se, mitä heiltä ei pitäisi kysyä on, tuliko hyvä todistus.

– Voi kysyä neutraalimmin: minkälaisen todistuksen sait. Ja pääasia on, että suhteutuminen on myönteinen ja kannustava.

Todistus pöydällä.
Todistus ja sen arvosanoja.Anu Pöntinen / Yle

Kari Uusikylä muistuttaa, että aina koulumenestys ei ole – ainakaan kokonaan – oppilaan omissa käsissä.

– Iloita saa hyvistä numeroista, mutta se, miksi joku on hyvä ja joku ei, riippuu monista asioista. Esimerkiksi kotiolot tai elämäntilanne voi olla sellaisia, ettei lapsi pysty käymään koulua.

"Pitää olla hyvä ja paras, muuten käy elämässä huonosti"

Kari Uusikylä on muistuttanut ennenkin julkisuudessa, että ”seiskan oppilas” on loistava lapsi. Samaa hän sanoo nytkin.

– Ongelma on se, että lapset ja vanhemmatkin kuvittelevat, että numero on merkki siitä, milloin lapsi on huonompi, parempi tai keskinkertainen lapsi. Sellaista se ei saa merkitä.

Vangempainilloissa usein puhuva Uusikylä tietää, että vanhempien odotukset lasten suoriutumisesta ovat erilaisia. Joskus eroja on jopa eri alueilla sijaitsevien koulujen vällillä.

On karmeaa, jos koulutodistukset ratkaisevat, kuka pääsee jatkoon ja opiskelemaan.

Kari Uusikylä, emeritusprofessori

Yhteistä kaikille on, että eletään yhteiskunnassa, joka perustuu kelpaamiseen ja kilpailuun. Ovathan tämän päivän koululaisten osaaminen ja kyvyt Suomen menestyksen ja kilpailukyvyn perusta vuonna 2030.

– Lapsetkin oppii, että pitää olla hyvä ja paras, muuten käy elämässä huonosti. Pitää olla niin hyvä, ettei kukaan mene ohi ja huonosti käy, jos ei ole eturintamassa, Uusikylä toteaa.

– On karmeaa, jos koulutodistukset ratkaisevat, kuka pääsee jatkoon ja opiskelemaan. Elämäntilanteet on niin erilaisia, että välttämättä ei kouluaikana vielä paljastu, mihin ihminen pystyy.

Sukurasitetta vai harrastuneisuutta?

Aina joskus joku toteaa, että ei osaa käsitöitä, kun peukalo on keskellä kämmentä, niin kuin äidillä ja isoäidilläkin oli. Matikka ei onnistu, eikä ole onnistunut isälläkään. Sukurasite vaivaa.

Kari Uusikylä toteaa, että kaikki eivät pysty oppimaan kaikkea, mutta kyse on myös ennakkoluuloista ja harrastuneisuudesta. Kyvyt ovat erilaisia ja toisella on ehkä toista kykyä enemmän, mutta joskus kyse voi olla myös viitseliäisydestä.

– Jos on matikassa vitonen, kannattaa miettiä johtuuko se siitä, etten ole yrittänyt ollenkaan. Kyse on siitä, mitä lapsi ajattelee; onko se pysyvä ominaisuus vai enkö ole tarpeeksi harrastanut jotain.

Koululta Uusikylä toivoo kykyä auttaa lasta muodostamaan positiivinen, mutta realistinen minäkuva itsestä.

– Riittää, että lapset yrittävät parhaansa ja löytävät parhaat puolensa. Jokaisesta löytyy niitä. Kyse on siitä, mitä yhteiskunta arvostaa.

Hymytyttö on yksi merkki hyvästä kaveruudesta.
Hymytyttö on yksi merkki hyvästä kaveruudesta.Hanne Leiwo / Yle

Näkymättömiä lapsia

Hymypatsaat ja kivan kaverin tunnustukset ovat niitä mainintoja, joita kevään viimeisenä koulupäivänä jaetaan. Tavallisesti niiden saajan valitsevat luokkakaverit joukostaan.

Joka luokalla on ainakin yksi lapsi, jota kukaan ei koskaan, missään vaiheessa koulun aikana tule valitsemaan kaverikseen.

Kari Uusikylä, emeritusprofessori

– Toivoisin, että sen saisi joskus semmoinen lapsi, joka pärjää huonosti, mutta kohtelee kavereitaan fiksusti ja käyttäytyy hyvin, Uusikylä sanoo.

Samaan hengenvetoon hän muistuttaa niistä näkymättömistä lapsista, joita kukaan ei luokassa huomaa. Että pidettäisiin huolta ja etsittäisiin heistä se joku hyvä.

– On karmea tosiasia, että joka luokalla on ainakin yksi lapsi, jota kukaan ei koskaan, missään vaiheessa koulun aikana tule valitsemaan kaverikseen.

Elämä ei lopu heikompaankaan todistukseen

Kouluajan ei pitäisi olla suorittamista. Tärkeintä pitäisi olla, että tekee parhaansa.

Kuitenkin nyt kouluvuoden lopuksi joku lapsi tai nuori, kaikesta huolimatta, pettyy omaan todistukseensa ja epäonnistuu. Silloin Kari Uusikylä kääntäisi katseen kotiin ja lapsen aikuisiin.

– Kun on ymmärtäväinen opettaja ja rakastavat vanhemmat tai joku rakastava, turvallinen aikuinen, se on paras tae että selvitään.

Ketään lasta ei voi suojata kaikelta vertailemiselta. Todistusta verrataan kavereihin, omaan edelliseen todistukseen tai omiin tai muiden odotuksiin.

– Kaikki vertailevat ja kukaan ei kai koskaan tunne olevansa riittävän hyvä. Se on kai meidän kulttuuriin liittyvä ongelma, Uusikylä sanoo.

Uusikylä puhuu ihmisen sisäisestä turvallisuuden tunteesta. Siitä, että tuntee olevansa hyvä ja hyväksytty sellaisena kuin on ja kun parhaansa yrittää. Jos lapsi tuntee että hänestä välitetätän, ei todistuskaan ole kammottava paikka.

– Ota syliin ja halaa tai taputa. Juttele ja osoita kaikin tavoin, että ei elämä tähän lopu ja sinussa on paljon hyvää. Katsotaan yhdessä, mitä voitaisiin ehkä jatkossa parantaa.