Kuntien vetovoima listattiin – katso miten omasi sijoittuu

Työssäkäyvät, korkeakoulutetut ja hyvätuloiset muuttajat kasaantuvat Suomessa tietyille alueille. Katso kuntakoneesta, kuinka vetovoimainen kuntasi on. Aluetutkija Timo Aron analyysin mukaan muuttajia vetäviä alueita on melko tasaisesti eri puolilla Suomea.

Kotimaa
Suomen kuntien muuttovetovoimaisin viidennes
Juha Rissanen / Yle

Muuttovetovoima kertoo alueen elinvoimasta. Usein vetovoiman tarkastelu jää siihen, että katsotaan, paljonko mikäkin kunta on saanut tai menettänyt asukkaita. Aluetutkija, valtiotieteiden tohtori Timo Aro halusi selvittää, mistä muuttovoitto muodostuu.

Hän tutki asiaa 11 muuttujan avulla. Muuttujien joukossa olivat muun muassa väestöennuste sekä kuntien kannalta haluttujen muuttajien kuten työikäisten, työllisten, opiskelijoiden, korkeakoulutettujen ja keski- ja hyvätuloisten nettomuuttolukemat viime vuosilta. Etenkin väestöennustetta ja työikäisten osuutta Aro pitää ratkaisevana kunnan tulevaisuuden kannalta.

Muuttujien keskiarvon perusteella Aro jakoi kunnat menestyjiin ja häviäjiin.

Isot kunnat vetävät – pienet heikommin.
Juha Rissanen / Yle

– Sellaiset alueet pärjäävät, joilla sattuu olemaan nopeat liikenneyhteydet ja vieläpä korkeakoulu, Aro kuvailee analyysinsa tuloksia.

Porin kehittämispäällikkönä työskentelevä Aro selvitti, kuinka muuttovetovoimatekijät kasautuvat eli kuinka moni 11 lukemasta oli positiivinen. Taulukosta voit tutkailla, moniko analyysin muuttujista oli tietyn kunnan kohdalla plussalla tai miinuksella. Vain kolmen kunnan, Espoon, Kauniaisten ja Seinäjoen, kohdalla kaikki lukemat olivat positiivisia.

Muuttujien perusteella Aro listasi kunnille myös sijoituksen. Se kertoo, kuinka kunta sijoittui näiden tilastotietojen osalta suhteessa muihin kuntiin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tiedot kunnittain

Saat tarkat kuntakohtaiset tiedot valitsemalla kunnan rivin.

Käytetyt tilastot:
  • Kuntien väestön muutos-% väestöennusteen mukaan 2015–2030
  • Työikäisen väestön muutos-% väestöennusteen perusteella 2015–2030
  • Väestönlisäys kunnittain kaikkien väestökehityksen osatekijöiden perusteella vuosina 2010–2015
  • Kuntien nettomuutto kuntien välisessä muuttoliikkeessä vuosina 2010–2015
  • Kuntien nettomaahanmuutto vuosina 2010–2015
  • 25–54-vuotiaiden ikäryhmän nettomuutto vuosina 2010–2014
  • Työllisten nettomuutto vuosina 2009–2013
  • Opiskelijoiden nettomuutto vuosina 2009–2013
  • Korkea-asteen suorittaneiden nettomuutto vuosina 2009–2013
  • Keski- ja hyvätuloisten nettomuutto vuosina 2009–2013
  • Muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä vuosina 2009–2013
Voit järjestää tietoja sarakeotsikoista.
Lähde: Tilastokeskus