Kansanterveyden asiantuntija Pekka Puska nostaisi tupakka-askin hintaa entisestään

Suomalaisten miesten tupakointi on vähentynyt roimasti. Ensimmäisen tupakkalain voimaan tulon aikaan lähes puolet miehistä sauhutteli. Nykyisin joka kuudes mies polttaa tupakkaa. Kehitys on ollut Kansanterveyden asiantuntija Pekka Puskan mielestä mallikasta, mutta lisää tupakoimattomia olisi mahdollista saada tupakkaveroa kiristämällä.

terveys
Professori Pekka Puska Joensuun torilla.
Heikki Haapalainen / Yle

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen mukaan työikäisistä suomalaisista naisista noin 12 prosenttia ja miehistä 16 prosenttia tupakoi päivittäin.

Suomen ensimmäinen tupakkalaki säädettiin vuonna 1976. 1970-luvulla naisista 16 prosenttia ja miehistä 44 prosenttia sauhutteli säännöllisesti.

THL:n entinen pääjohtaja ja Pohjois-Karjala-projektin isä, professori Pekka Puska kiittelee vähitellen kehittynyttä Suomen tupakkalainsäädäntöä, joka on yksi maailman tiukimmista.

– Muutos on ollut valtavan positiivinen. Kun Pohjois-Karjala-projektia aloiteltiin 70-luvulla, joka paikassa oli savua kodeista ravintoloihin ja autoihin, Puska sanoo.

Kun Pohjois-Karjala-projektia aloiteltiin 70-luvulla, joka paikassa oli savua kodeista ravintoloihin ja autoihin.

Pekka Puska

Vielä ei kuitenkaan olla kansanterveysjärjestö Suomen ASH:n asettamassa tavoitteessa, jonka mukaan Suomi olisi kokonaan savuton vuonna 2030.

Savuton Suomi-päivän päätapahtumassa Joensuussa esitelmöinyt Puska uskoo, että tupakoimattomia kansalaisia saadaan lisää tupakkaveron asteittaisella nostolla ja tupakka-askin hinnan korottamisella.

– Säädöspuolella ylivoimaisesti vaikuttavin keino on hinta eli verotus. Jatketaan maltillisesti veronkorotuksia niin kuin nyt on jo päätetty tämän ja ensi vuoden osalta. Useimmat tupakoijat sanovat, että terveys ja raha ovat ne syyt, joiden vuoksi lopetetaan, Pekka Puska linjaa.