Kemin Matkailu laajentaa Selkäsaareen ja ostaa latukahvilan tontteineen

Kemissä ollaan laajentamassa matkailutoimintaa saaristoon. Kaupunki myy Selkäsaaressa sijaitsevan latukahvilan tontin ja sillä olevat rakennukset Kemin matkailuyhtiölle. Lisäksi matkailuyhtiö vuokraa hiihtomajan ympärillä olevan tontin, kerrotaan Kemin Matkailusta.

Kemin Matkailu Oy
Selkäsaaren latukahvilan edustalla neljä hiihtäjää, sivustalla kaksi.
Kimmo Hiltula / Yle

Kemin Matkailu laajentaa Selkäsaareen. Matkailuyhtiön tavoitteena on lisätä kaupan myötä matkailupalveluita ja kasvattaa matkailijoiden viipymää alueella.

– Pyrimme järjestämään alueelle aktiviteettia ja tekemistä ympäri vuoden. Selkäsaaressa voi järjestää esimerkiksi leirikouluja kansainvälisille vieraille ja "Hetkeksi luontoon"-tapahtumia. Saari on lähellä kaupunkia ja luonnon keskelle pääsee näin erittäin helposti, kertoo Kemin Matkailun toimitusjohtaja Susanna Koutonen.

Aivan kaupungin edustalla sijaitsevaan saareen rakennetaan myös uutta.

– Haemme alueelle rakennuslupaa ja tavoitteena on tehdä saareen lisää palveluita, esimerkiksi nuotio- ja kotapaikkaa. Todennäköisesti latukahvilan rakennuskin vaatii pintaremonttia.

Selkäsaaressa sijaitsee nykyään latukahvila, joka on kemiläisten suosima hiihtokohde talvisin. Tähän asti latukahvilaa on pyörittänyt jalkapalloseura PS Kemi Kings.

– Olemme keskustelleet PS Kemin väen kanssa ja he voivat halutessaan jatkaa kahvilan pyörittämistä myös jatkossa, Koutonen sanoo.