Suuri puoluekannatusmittaus Ruotsissa: Ympäristöpuolueen kannatus jyrkässä laskussa

Hallituspuolueet ympäristöpuolue ja sosiaalidemokraatit saisivat yhteensä 34,2 prosenttia äänistä, mikäli vaalit pidettäisiin nyt. Porvaripuolueet saisivat yhdessä 39,3 prosenttia.

Ulkomaat
Ann Linde (vas.), Peter Eriksson, Isabella Lövin, Karolina Skog ja Ibrahim Baylan 25. toukokuuta 2016.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven (kesk.) esitteli uusia ministereitään ja uusia tehtäviä saaneita ministereitä viime viikolla.Jonas Ekströmer / EPA

Ruotsin ympäristöpuoluetta ravisutelleet skandaalit näkyvät selvästi sen kannatuksessa, osoittaa Ruotsin tilastokeskuksen (SCB) julkaisema kannatusmittaus (siirryt toiseen palveluun). Kaksi puolueen ministeriä on joutunut eroamaan kevään aikana.

Ympäristöpuolueen kannatus on laskenut yli kaksi prosenttiyksikköä valtiopäivävaaleista. Se saa 4,7 prosentin kannatuksen.

Myös sosiaalidemokraattien kannatus on laskenut vaaleista, noin 1,5 prosenttiyksikköä, mutta se on yhä suurin puolue. Sen kannatus on 29,5 prosenttia.

Hallituspuolueet ympäristöpuolue ja sosiaalidemokraatit saisivat yhteensä 34,2 prosenttia äänistä, mikäli vaalit pidettäisiin nyt. Porvaripuolueet saisivat yhdessä 39,3 prosenttia.

Maltillinen kokoomus saa 24,7 prosentin kannatuksen, keskustapuolue 6,1 prosenttia, liberaalit 5,4 prosenttia ja kristillisdemokraatit 3,1 prosenttia Se merkitsee, että kristillisdemokraatit putoaisi pois valtiopäiviltä, mikäli vaalit järjestettäisiin nyt.

Ruotsidemokraattien kannatus on 17,3 prosenttia. Sen kannatus on noussut 4,4 prosenttia viime vuoden 2014 valtiopäivävaaleista, mutta laskenut SCB:n aiemmasta, marraskuussa 2015 julkaisemasta mielipidemittauksesta 2,6 prosenttia.

Ruotsidemokraatit sai valtiopäivävaaleissa 4,57 prosentin kannatuksen syksyllä 2014. SCB:n mittauksessa vasemmistopuoluetta kannattaa 6,8 prosenttia ja muita puolueita 2,4 prosenttia.

SCB julkaisee mittauksen kaksi kertaa vuodessa. Sen otanta on yli 9 000 äänioikeutettua henkilöä.

_Korjattu klo 15:11: Ruotsidemokraattien kannatus marraskuun 2015 mielipidemittauksesta laski 2,6 prosenttiyksikköä. _