Turku Energia havittelee käyttöönsä geotermistä energiaa

Aiesopimuksen mukaan geotermistä eli maansisäistä energiaa tuottava laitos voisi aloittaa Turussa aikaisintaan vuonna 2018. Turku Energia suunnittelee hanketta yhdessä energiayhtiö St1:n kanssa.

geoterminen energia
Turku Energian toimitilat.
Yle

Turku Energia ja energiayhtiö St1 ovat solmineet aiesopimuksen geotermisen laitoksen suunnittelemisesta ja rakentamisesta Turkuun.

Lopullinen päätös rakentamisesta tehdään Espoossa käynnissä olevan pilottihankkeen jälkeen. Aiesopimuksen mukaan laitoksen investoinneista vastaa St1. Geotermisen lämpölaitoksen teho on parhaimmillaan noin 40 MW.

Toteutuessaan laitos tuottaisi geotermistä eli maansisäistä energiaa Turku Energian käyttöön aikaisintaan vuonna 2018.

Geotermisen energian tuottamiseksi maahan porataan kaksi reikää noin seitsemän kilometrin syvyyteen. Vettä pumpataan toisesta reiästä syvälle maan uumeniin. Veden kuumennuttua maaperässä, se nousee toisesta reiästä ylös. Kuumentuneen veden sisältämä lämpöenergia syötetään pumppaamolla lämmönvaihtimen kautta käyttökohteeseen.

Turku Energian tavoitteena on lisätä päästöttömän energian määrää kaukolämmön ja -jäähdytyksen tuotannossaan.