Tampereen kaatopaikkarakentamisen siivous venyy yhä, purkamisen lopuista uusi kilpailutus

Tampereen kaupunki on tiistaina sanonut irti sopimuksen Härmälän rivitaloja purkaneen yrityksen kanssa. Päätös odottaa vielä lainvoimaa, mutta uusi kilpailutus ja alueen puhdistus näyttää venyvän entisestään.

kilpailuttaminen
Rivitalon takapihoja.
Petri Aaltonen / Yle

Tampereen kaupunki joutuu etsimään uuden purkajan Härmälän kaatopaikkataloille. Työ oli keväällä jo loppusuoralla, mutta sitä tehneeltä yrittäjältä jäi urakka kesken. Ainakin viimeistely on tekemättä.

Purkamistyön takaraja päättyi viime perjantaina. Tiistaina kaupunki kertoi purkaneensa sopimuksen tekijän kanssa. Virallisesti asia ei ole vielä lainvoimainen, mutta tulos näyttää selvältä. Edessä on uusi kilpailutus.

Hinta riippuu siitä, mitä maasta löytyy

Perkiönkadun varren pilaantuneita maita päästäneen puhdistamaan vasta syksyllä. Näin etenkin, kun tämäkin vaatii oman kilpailutuksensa. Ennen heinäkuun lomakautta tähän vaiheeseen tuskin ehditään, vaan pikemminkin elokuussa. Maiden puhdistus siis alkanee tulevana syksynä.

Pääperiaate on, että niin paljon maata putsataan paikan päällä kuin mahdollista. Osa voidaan ehkä sijoittaa ampumaratojen valleiksi tai muualle, missä hiekan ei tarvitse olla täysin luonnonpuhdasta. Mutta tosi likaantuneen maan kunnostaminen tulee kalliiksi.

Samalla kun kaivetaan ylös entistä talonpohjaa ja vielä vanhempaa kaatopaikkaa, tutkitaan sen sisältämät epäpuhtaudet. Eri kohdissa voi olla eri pitoisuuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antaa aikanaan lausunnon terveysriskeistä.