Emily Blunt on uusi Maija Poppanen

Walt Disney -yhtiö on ilmoittanut, että uuden Maija Poppas -elokuvan pääosaa esittää Britanniassa syntynyt amerikkalainen näyttelijä Emily Blunt. Vuonna 1964 valmistuneen alkuperäisen elokuvan myötä sateenvarjolla lentävä lastenhoitaja on henkilöitynyt Julie Andrewsiin.

kulttuuri
Emily Blunt katsoo suoraan kameraan.
Emily Blunt amerikkalaisen jännityselokuvan Sicarion ensi-illassa Lontoossa syyskuussa 2015.EPA / HANNAH MCKAY

Viihdepiireissä on arveltu jo jonkin aikaa, että Emily Blunt olisi uusi Maija Poppasen esittäjä. Blunt tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Paholainen pukeutuu Pradaan, Nuori Victoria ja Into the Woods.

Uuden elokuvan nimi on "Maija Poppasen paluu", ja se kertoo aikuiseksi kasvaneesta Michael Banksista ja tämän kolmesta lapsesta, joita Maija Poppanen auttaa vastoinkäymisten keskellä. Michael ja Jane Banks olivat lapsia, joiden hoitajaksi Maija Poppanen 1900-luvun alun Lontoossa kirjojen kertomuksessa palkattiin.

Uudessa elokuvassa kerrotaan olevan myös uuden hahmon, katulamppujen sytyttäjä Jackin.

Uuden elokuvan on määrä valmistua vuoden 2018 lopulla

Maijan Poppanen on australialaisen P.L. Traversin luoma hahmo, josta kertova ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1934. Kirjasarjasta tuli huippusuosittu.

Walt Disney suostutteli pitkään Traversia siihen, että kirjoista tehdään elokuva. Ensimmäinen Maija Poppas -elokuva valmistui viimein vuonna 1964 ja se sai viisi Oscaria.

Walt Disneyn ja Traversin välisestä kamppailusta elokuvan synnyttämiseksi kertoo 2013 ensi-iltansa saanut elokuva Saving Mr Banks.

Lähteet: AP