ABC:n noutopöydissä uusi ilmiö: "Varastamistahan se on"

Etenkin liikenneasemien noutopöydissä tapahtuu sitä, että vain yksi maksaa annoksen, mutta useampi syö. Ilmiötä pyritään estämään joissakin ravintoloissa esimerkiksi niin, että lautasen saa kassalta maksua vastaan.

Kotimaa
NAinen siirtää ruokaa lautaselta lautaselle.
Henrietta Hassinen / Yle

Liikenneasemien lounaspöydissä näkyy aika ajoin tapauksia, joissa yksi maksaa lounaan, mutta useampi syö sen.

Esimerkiksi niin, että äiti ostaa lounaan lapselle, mutta kokoaa lapsen annoksen lisäksi salaattilautaselle toisen annoksen, jonka syö itse. Isälle hän antaa haarukkaan pari makkaraa lapsen lautaselta. Kaikki ottavat leipää leipäpöydästä ja lopuksi vanhemmat hakevat kahvit ja lapsi jäätelön. Koko perhe tulee näin kylläiseksi, vaikka vain lapsen annos maksettiin. Kun perhe syö perimmäisessä nurkassa lasten leikkipaikan vieressä, henkilökunta ei tapausta välttämättä edes huomaa.

– Nämä ovat yksittäistapauksia. Emme ole havainneet itse, että sitä tapahtuu hirveän usein. Tämä on niin kuin ylipäänsä vähittäiskaupassa että hävikkiä aina tulee valitettavien tapahtumien kautta, ABC:n kehitysjohtaja Antti Erikivi, kommentoi.

– Varastamistahan se on ja valitettavaa. Esimerkiksi kaksi aikuista ei voi syödä, jos yksi maksaa, hän jatkaa.

Hän korostaa kuitenkin, että suurin osa ABC:n asiakkaista maksaa lounaansa niin kuin kuuluukin eikä tapausten estämiseksi sunnitella uusia keinoja.

–Tämä on meidän näkökulmastamme marginaali-ilmiö, hän korostaa.

Syitä varastamiseen hän ei halua lähteä pohtimaan.

Suurissa ravintoloissa tavallisempaa

Matkailu- ja ravintolapalveluiden yhdistyksen (MaRa) varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi vahvistaa, että noutopöydästä varastaminen on uusi ilmiö, joka on tavallisempaa niissä paikoissa, jotka ovat suuria ja joissa asiakasvaihtuvuus on suurta – esimerkiksi liikenneasemilla ja ravintoloissa, jotka sijaitsevat liikennekeskusten ja ohikulkupaikkojen varrella.

– Uudenlainen ilmiöhän se on. Meillähän on perinteisesti ollut Suomessa palvelukonsepteja, jotka ovat perustuneet luottamukseen, mutta viime aikoina on tullut näitä ilmiöitä, joissa luottamus ei toimi, Aittoniemi sanoo.

Hän viittaa esimerkiksi bensavarkauksiin, joiden takia yrittäjät ovat joutuneet lukitsemaan bensiinimittareita.

Lautanen vasta kassalta

Sekä MaRan Aittoniemi että ABC:n Erikivi pohtivat, että noutopöydistä varastaminen jää todennäköisesti helposti piiloon, koska menetetyt summat eivät ole siinä yhtä suuria kuin esimerkiksi bensavarkauksissa. Niitä ABC-asemillakin sattuu viikoittain.

Aittoniemen mukaan joissakin noutopöydissä toimitaan varkausten estämiseksi niin, että yhden lautasen saa kassalta vasta maksun jälkeen. Tapa on yleistynyt esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Helsingin keskustan tuntumassa on useita paikkoja, joissa toimitaan näin.

Aittoniemi uskoo, että tulevaisuudessa digitaalinen pöytä tunnistaa, onko asiakas maksanut lounaansa vai ei.

– Kyllä se tähän varmasti menee, kun nyt edistyneet järjestelmät tunnistavat jo sen, mitä asiakkaan lautasella on ja mikä on sen ravitsemussisältö ja hinta.