Kuntaliitokset vauhdittivat Seinäjoen kasvua – maakunta ympärillä kuihtuu

Seinäjoki on yksi poikkeuksellinen menestyjä kuntien vetovoimamittauksessa. Kaupunki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskuskaupunki, mutta sijoittui vetovoimaltaan maan kolmen parhaan joukkoon. Kauhava puolestaan on yksi jatkuvan muuttotappion alueista ja tutkimuksen mukaan sen vetovoima on hiipumassa.

Kotimaa
Kesäinen näkymä Seinäjoen ydinkeskustan kortteleihin Jouppilanvuorelta.
Pasi Takkunen/Yle

Seinäjoen kaupunki saa tohtori Timo Aron tutkimuksessa positiivista nostetta kaikilla 11 mitatulla muuttujalla. Menestyjien joukossa Seinäjoki on tutkijan mukaan poikkeus, koska se on alueen keskuskaupunki.

Muut tutkimuksessa menestyneet, kuten kärkijoukkoon yltäneet Espoo ja Kauniainen, ovat keskuskaupunkien ympärillä olevia kehyskuntia.

"Ihmiset alkoivat uskoa tähän alueeseen ja kaupunkiin"

Seinäjoki on imaissut naapurikunnat itseensä ja hyötyy siitä. Ensin vuonna 2005 yhdistyivät Peräseinäjoki ja Seinäjoki, ja vuonna 2009 toteutui Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron kuntaliitos.

– Sieltä se kasvu mahdollistui. Voisi sanoa, että shampanjapullon korkki aukesi ja ihmiset alkoivat uskoa tähän alueeseen ja kaupunkiin, sanoo Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki.

Seinäjoen asukasluku on kasvanut puolitoista prosenttia viimeiset vuodet. Samaa tahtia ovat lisääntyneet myös työpaikat. Tämä on myös poikkeuksellista. Vain muutamassa kaupungissa työpaikat ovat lisääntyneet viime vuosien aikana.

– Me olemme panostaneet yrittäjyyteen, erityisesti kasvuyrityksiin. Yrittäjävertailussakin olimme ykkönen 20 suurimman kaupungin joukossa, kehaisee kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki.

Muu maakunta kuihtuu

Seinäjoen kasvu ei säteile ympäröivään maakuntaan. Etelä-Pohjanmaan kunnat jäivät pääosin vetovoimatutkimuksessa pahnan pohjimmaisiksi. Menestyjiä olivat Seinäjoen lisäksi vain sen kehyskunnat Lapua ja Ilmajoki.

Kauhava on ajautunut tutkimuksen mukaan muuttovetovoimaa heikentävään kierteeseen. Väkiluku pienenee sadalla hengellä vuosittain.

– Työpaikkoja on yli oman tarpeen, mutta nuoria lähtee joukoittain joka syksy opiskelemaan muualle, muun muassa Seinäjoelle, huokaa Kauhavan kaupunginjohtaja Markku Lumio.

Tämä on tyypillinen kohtalo seutukuntien kakkos- ja kolmoskeskuksille. Väestö vähenee, kun muutto pysyy negatiivisena.

– Etelä-Pohjanmaalla viime vuonna vain Seinäjoki kasvatti väkilukuaan. Kaikki muut menettivät. Tämä tukee ajatusta, että keskuskaupunki Seinäjoki imee maakunnasta väkeä, jatkaa Lumio.

Koko maassa työikäinen väestö lisääntyy tulevaisuudessa vain suurimmilla kaupunkiseuduilla. Näin tullee käymään pääkaupunkiseudun ulkopuolella muun muassa Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan seuduilla sekä muualla maassa yksittäisissä kunnissa. Suurimmassa osassa kuntia väki vähenee.