Joka neljäs turvapaikanhakija jää Suomeen – 6 olennaista asiaa turvapaikkatilanteesta

Maahanmuuttovirasto on käsitellyt tänä vuonna jo lähes 10 000 turvapaikkahakemusta. Samalla viime vuonna tulleen ennätysmäisen suuren turvapaikanhakijajoukon kohtalo alkaa muotoutua. Toistaiseksi näyttää siltä, että sisäministeriön arvio Suomeen jäävien osuudesta osuu lähemmäs kuin perussuomalaisten esittämä arvio.

turvapaikanhakijat
Maahanmuuttoviraston myötämiä asiakirjoja
Maahanmuuttoviraston myöntämiä asiakirjoja.Kare Lehtonen / Yle

1. 10 000 päätöksen raja kohta rikki – jonossa silti 20 000

Maahanmuuttovirasto on tämän jutun ilmestyessä hätyyttelemässä 10 000:n turvapaikkapäätöksen rajaa. Tällä hetkellä päätöksiä tehdään noin 165 vuorokaudessa.

Tahti ei tosin riitä maahanmuuttovirastolle, jonka kunnianhimoisena tavoitteena oli saada purettua jonot kesän loppuun mennessä. Tällä hetkellä turvapaikkapäätöstä odottaa noin 20 000 turvapaikanhakijaa.

2. Sisäministeriön ennuste näyttää toteutuvan – reilu neljännes turvapaikanhakijoista saa jäädä

Kuluneen vuoden aikana tehdyistä turvapaikkapäätöksistä reilu neljännes on ollut myönteisiä. Mikäli suhde pysyy samana, Suomeen viime vuonna saapuneista turvapaikanhakijoista noin 8000 saa turvapaikan tai oleskeluluvan.

Sisäministeriö on aiemmin arvioinut, että noin 10 000 turvapaikanhakijoista saisi myönteisen päätöksen. Perussuomalaiset pitivät sisäministeriön arvioita harhaanjohtavina ja arvioivat, että lopullinen luku osuu lähemmäs 25 tuhatta. Toistaiseksi näyttäisi kuitenkin siltä, että sisäministeriön arvio osuu lähemmäs lopullista lukua.

3. Linjan kiristyminen näkyy – kielteisten päätösten osuus kasvaa

Maahanmuuttovirasto on syksyn jälkeen kahteen kertaan päivittänyt turvallisuusarviotaan kolmesta merkittävimmästä tulomaasta, eli Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Sisäministeriö arvioi maat aiempaa turvallisimmiksi mikä tarkoittaa, että turvapaikanhakijoita passitetaan herkemmin lähtömaihinsa.

Vuoden aikana läpikäydyistä turvapaikkahakemuksista lähes joka kolmas on saanut kielteisen päätöksen, kun viime vuonna kielteisten osuus oli kuudesosa.

4. Tuhannet irakilaiset hylkäsivät Suomen – mutta eivät enää

Viime vuonna käsitellyistä turvapaikkahakemuksista 3186, eli lähes puolet raukesi ennen prosessin päättymistä. Tämä johtui siitä, että tuhannet irakilaiset turvapaikanhakijat päättivät lähteä Suomesta ennen kuin heidän hakemustaan käsiteltiin loppuun.

Olennaisin syy irakilaisten enneaikaisen lähtöön lienee turvapaikanhaun karun todellisuuden paljastuminen. Oleskeluluvan saaminen ei ollutkaan niin varma nakki kuin mitä salakuljettajien puheissa tai somehuhuissa lupailtiin, turvapaikkaprosessi on pitkä, työllistyminen Suomessa vaikeaa ja monien haaveissa ollut perheenyhdistäminen vielä vaikeampaa.

Rauenneiden päätösten osuus on kuitenkin pienentynyt huomattavasti. Tämä käy järkeen, sillä talven yli sinnitelleistä yhä useampi haluaa saattaa prosessin maaliin asti. Tänä vuonna käsitellyistä hakemuksista on rauennut neljännes.

5. Maan alle kadonneista ei vielä mitään merkkejä

Vastaanottokeskuksista häipyneet turvapaikanhakijat ovat saattaneet lähteä takaisin kotimaihinsa, muihin EU-maihin, tai sitten jääneet Suomeen laittomasti. Koska tietoa ei ole, syntyy huoli paperittomien kansalaisten kasvusta ja päätymisestä rikosten polulle.

Toistaiseksi laittomasti Suomeen jääneistä turvapaikanhakijoista ei ole merkkejä eikä heidän lukumääräänsäkään voi siten arvioida. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä turvapaikanhakijat eivät ole olleet aiempaa vahvemmin edustettuna.

6. Jo tuhat irakilaista on lennätetty kotiinsa

Irakiin vapaaehtoisten palaavien lentokuljetukset rullaavat hyvällä tahdilla. Tänä vuonna Suomesta on lähtenyt Irakiin kymmenen koneellista vapaaehtoisesti palaavia, eli yhteensä noin tuhat turvapaikanhakijaa.
_ Korjaus 6.6.2016 klo 9:26: Jutussa mainittiin, että maahanmuuttovirasto olisi "jutun ilmestyessä juuri rikkonut 10 000 turvapaikkapäätöksen rajan". Oikeasti jutun ilmestyessä turvapaikkapäätöksiä oli 9900, eli sata päätöstä vähemmän kuin jutussa sanottiin._

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus