Kaupungintalon parvekkeella valmistuu toffeen makuista hunajaa – kurkkaa citymehiläisen pesään

Mehiläisiä voidaan tarhata myös kaupunkioloissa. Lappeenranta onkin tarttunut mahdollisuuteen ja kaupungintalon parvekkeella on nyt mehiläispesä jo neljättä vuotta. Asukasyhdistysten mehiläispesiä löytyy myös useista Lappeenrannan kaupunginosista. Myös Lappeenrannan yliopistolta löytyy omansa.

luonto
Yle Uutiset Kaakkois-Suomi: Hunajaa kaupungin katolta - Kurkista mehiläispesään ja tapaa kuningatar
Yle Uutiset Kaakkois-Suomi: Hunajaa kaupungin katolta - Kurkista mehiläispesään ja tapaa kuningatar

Lappeenrannan kaupungintalon ylimmän kerroksen parvekkeella tunnelma on kuin kansainvälisellä lentokentällä. Surisevia siivekkäitä lentelee ilmassa ristiin rastiin. Mehiläispesä tuotiin kaupungintalolle kolme vuotta sitten.

– Päätettiin kokeilla, että miten se täällä keskellä kaupunkia toimii ja hyvin näyttää toimivan, mehiläistarhaaja Tommi Kolhonen toteaa.

Yhteiselo kaupungintalolla on sujunut moitteetta.

– Emme häiritse kumpikaan toisiamme, vaan oikeastaan nautimme siitä lopputuloksesta, kertoo kaupungin viestintäjohtaja Alina Kujansivu, jonka työhuoneen ikkunan ohi mehiläiset lentelevät.

Urbaanit mehiläispesät ovat löytäneet tiensä myös moniin muuihin kaupunkeihin ja kaupunginosiin. Syntyvän hunajan maku määräytyy lähistöllä olevien kasvien perusteella.

– Tämä meidän kaupungintalon hunaja on erilaisten selvitysten perusteella hyvin omintakeinen maultaan ja siinä on tällainen toffeen ja vaniljan maku. Se perustuu kaupungintalon läheisyydessä sijaitsevan sankarihautausmaan kukkaistutuksiin, Kujansivu kertoo.

Mehiläistarhaajat hoitavat hunajan käsittelyn ja purkituksen

Mehiläispesät vaativat tarhaajalta viikoittaista hoitoa. Kesän sato kerätään syksyllä, jonka jälkeen hunaja käsitellään.

– Hunaja pitää lingota kehistä pois, jonka jälkeen siitä siivilöidään vahamuruset ja roskat pois. Sitten hunaja siirretään isompiin astioihin, jonka jälkeen se on valmista purkitettavaksi, Kolhonen valottaa valmistusprosessia.

Kaupunki ostaa purkitetun hunajan tarhaajalta ja saa siitä persoonallisia liikelahjoja. Lahja on herättänyt saajissa mielenkiintoa.

– Tässä on selkeä tarina, että hunaja on tuotettu meillä kaupungintalolla ja tämä on sataprosenttinen luonnontuote, joka myös kuvastaa meidän kaupungin vihreitä arvoja, Kujansivu sanoo.

Ahkerien mehilästen näkeminen työssään piristään myös kaupungintalolla työskentelevien työpäivää.

– Kyllä se aina piristää, että meillä on tällainen hieno, omintakeinen juttu täällä kaupungintalolla, Kujansivu kertoo.