Suomalaismies vietti nuoruutensa rikollisjengissä Brasiliassa: "Se oli veljeskunta, joka piti huolta toisistaan"

Lapsena Brasiliaan muuttanut Juha Vasku ajautui mukaan rikollisjengiin nuorena poikana. Yli 40 vuotta myöhemmin hän on omistanut elämänsä slummien lapsille, jotta he eivät ajautuisi samalle tielle.

Kotimaa
Juha Vasku
Minna Heikura / Yle

Tuolilla istuu alaston mies. Hän on mennyt monesta kohtaa rikki: jalat ovat katkenneet ja sydän revitty rinnasta. Raajat on kuitenkin ommeltu takaisin paikoilleen, rinta parsittu umpeen.

Ompeleet näkyvät ihossa selvästi, eikä mies pääse arvista koskaan.

Se on Juha Vaskun omakuva. Yksi hänen maalaamistaan tauluista, jotka kertovat miehen karua elämäntarinaa. Taulut ovat nyt esillä näyttelyssä, jonka tuotto menee slummien lasten hyväksi Brasiliaan.

– En saa omia tekojani peruttua, mutta haluan auttaa lapsia, jotta heidän ei tarvitsisi kulkea samaa tietä kuin minä, Vasku sanoo.

Ymmärtääkseen taulujen sanoman on matkustettava 50 vuoden taakse Brasiliaan, São Paulon lähellä sijaitsevaan pikkukaupunkiin.

Kova isä

Juha Vasku muutti perheensä mukana Suomesta Brasiliaan 1960-luvun lopulla. Isä sai töitä paperitehtaasta São Paulon läheltä, kun poika oli 5-vuotias.

– Isä oli kova suomalainen mies. En saanut häneltä mitään tukea. Mitä ikinä tapahtui, aina syy oli minun. Äiti taas pelkäsi isää, kertoo Juha Vasku nyt.

Pojan alamäki alkoi 12-vuotiaana. Silloin hän joutui pedofiilin uhriksi. Hän ei kuitenkaan voinut kertoa tapahtuneesta kenellekään, koska kuuntelijaa ei ollut. Sen sijaan hän alkoi juoda ja käyttää huumeita.

Puhdistimme alueita. En sano, että se oli oikein, mutta niin asiat siellä hoidettiin.

Juha Vasku

– Aluksi kävin vain ostamassa huumeita paikalliselta rikollisjengiltä. Jengissä minut otettiin avosylin vastaan. Sain sieltä tuen, jota en kotoa saanut. Se oli veljeskunta, joka piti huolta toisistaan.

Raiskaajia ja pedofiilejä ei suvaittu

Vihainen poika purki vihaansa rikoksiin. Hän notkui päivät jengiläisten kanssa. Jengin luona oli koti.

– Jengin alueilla ei hyväksytty raiskaajia ja pedofiilejä, joten hoidimme heitä pois tieltä. Puhdistimme alueita. En sano, että se oli oikein, mutta niin asiat siellä hoidettiin.

Vaskun vanhemmat ymmärsivät, ettei pojalla ollut kaikki kunnossa. Kun äiti yritti puhua pojalle, tämä raivosi ja paiskoi ovia. Vasku kävi kuitenkin nukkumassa yönsä kotona.

– Poliisi ei koskaan saanut jengiläisiä kiinni heidän alueeltaan, se meni vain ammuskeluksi. Minut he saivat, kun olin kävelemässä yöllä kotiin. Jouduin paikalliseen vankilaan. Olin siellä viikon.

Se oli vasta alkua.

Kuva kokoon parsitusta miehestä.
Juha Vaskun omakuva.Satu Krautsuk / Yle

Poliisi otti Vaskun kiinni uudestaan. Silloin hänet työnnettiin autoon, joka oli menossa São Paulon pahamaineiseen Carandirun vankilaan.

– Mitään tuomiota en koskaan saanut. Brasiliassa vallitsi silloin poliisin diktatuuri, poliisi teki mitä halusi.

16-vuotias poika pelkäsi. Vankilassa oli 8 000 vankia, ja hän oli liki pitäen ainoa sinisilmäinen. Pelko kuitenkin osoittautui turhaksi.

– Sellikaverit sanoivat, ettei tarvitse pelätä. Eikä tarvinnutkaan. Muut suojelivat minua siellä.

Tajusin, etten ollut rikollinen.

Juha Vasku

Sellikaverit myös tatuoivat nuorukaisen olkapäähän tähtikuvion, joka kertoi hänen olevan suojeluksessa.

Vasku kertoo olleensa vankilassa puoli vuotta. Hän pääsi pois, kun vankilan johtaja sai tietää hänen olevan alaikäinen.

– Brasiliassa alaikäisiä ei laitettu vankilaan. Kaikki alaikäisenä tehdyt rikokset myös pyyhkiytyvät pois, kun tulee täysi-ikäiseksi. Siksi jengit värväävät alaikäisiä tekemään rikoksia.

Vieraat ihmiset avasivat silmät

Vankilasta päästyään Vasku meni takaisin jengiin. Elämä ajelehti eteenpäin samaan tapaan kuin ennenkin. Kunnes tapahtui jotain, mikä muutti koko elämän.

– Kun kävelin eräänä iltana kotiin, yhden talon portilla oli tyttö joka tunnisti minut. Hän oli töissä samassa tehtaassa isäni kanssa. Hän kutsui minut perhejuhliinsa takapihalle.

Vasku epäröi ensin, mutta päätti lopulta mennä.

Jengin pomo sanoi, että olemme veljeksiä aina.

Juha Vasku

– Ne tuntemattomat ihmiset antoivat minulle yhden illan aikana älyttömän paljon rakkautta. Silloin tajusin, etten ollut rikollinen.

Seuraavana päivänä Vasku palautti aseensa rikollisjengin pomolle.

– Hän sanoi, että jos tarvitsen joskus jotain, olen tervetullut takaisin. Että olemme veljeksiä aina.

Juha Vasku slummialueella.
Juha Vaskun kotialbumi

Elämä ei kuitenkaan muuttunut taikaiskusta. Vasku aloitti opiskelun taideyliopistossa, mutta opiskelu ei sujunut. Työtön mies joutui lopulta slummiin asumaan.

– Kun viha lähti pois ja tajusin mitä olin jengin mukana tehnyt, romahdin täysin. En kestänyt sitä. Join kymmenen vuotta, jotta pystyin nukkumaan.

Vasku alkoi viettää päiviään slummien lasten ja nuorten kanssa.

– Näin heissä paljon samaa kuin itsessäni. Heilläkään ei ollut ihmisiä, jotka antaisivat heille tukea.

Viina jäi. Vasku sai Salvadorista töitä graafikkona ja pääsi parempaan asuntoon. Hän myös opiskeli capoeira-mestariksi ja perusti slummialueen lapsillecapoeira-koulun (siirryt toiseen palveluun). Lapset pääsivät capoeira-kouluun sillä ehdolla, että kävivät myös oikeassa koulussa.

Kun tajusin mitä olin tehnyt, romahdin täysin. Join kymmenen vuotta, jotta pystyin nukkumaan.

Juha Vasku

– Halusin, että lapset pääsisivät elämässään eteenpäin. Niin, etteivät he ajautuisi rikollisjengeihin mukaan.

Tuska ulos maalaamalla

Vaskun jengiajat jäivät taakse lähes 40 vuotta sitten. Niistä muistoina on kuusi luodinreikää. Miehen ääni sortuu.

– Tekemistäni rikoksista en pääse koskaan eroon. Lapset ovat helpottaneet tuskaa vähän. He sanoivat kerran, että en olisi nyt tällainen ihminen, ellen olisi elänyt sitä elämää. Jos lapsi hyväksyy minut, se riittää.

Toinen apu ajatusten purkamisessa on ollut maalaaminen.

– Oli vaihe, jolloin maalasin kaksi taulua illassa. Oli niin kova tarve saada tuska ulos.

Maalaaminen alkoi jo slummissa, mutta kosteus pilasi ensimmäiset työt. 2000-luvulla hän piirsi teokset uudestaan. Osa tauluista on vain parin vuoden ikäisiä.

Piirtämisen lisäksi Vasku on käsitellyt kuvia digitaalisesti.

Tyttöjä poseeraamassa Brasilian slummialueella.
Lapsia slummialueella Brasiliassa.Juha Vaskun kotialbumi

Tauluissa Vasku kertoo tarinansa kuvien kautta. Maalaukset ovat parhaillaan esillä näyttelyssä Kotkassa. Hän muutti Brasiliasta takaisin Suomeen viime keväänä.

– Minulle tärkein taulu kertoo rakkauden odotuksesta. Vaikka elin kovaa elämää, aina oli usko aitoon rakkauteen. Se onneksi toteutui sitten.

Vasku tapasi vaimonsa Brasiliassa.

– Hän tulee Suomeen, kunhan saa asiansa hoidettua siellä.

Pysyvät tilat capoeira-koululle

Brasiliaa mies ei unohda vaan haaveilee uusien, pysyvien tilojen hankkimisesta siellä toimivalle capoeira-koululle.

– Koululla ei ole ollut vakituista paikkaa vaan olemme kiertäneet eri tiloissa.

Lapset ovat helpottaneet tuskaa vähän. Jos lapsi hyväksyy minut, se riittää.

Juha Vasku

Vasku haluaisi myös viedä suomalaisia nuoria tutustumaan näiden ikätovereihin slummialueella.

– Luulen, että suomalaisnuoret oppisivat sitä kautta arvostamaan kaikkea mitä heillä on. Slummien lasten elämä on ihan eri maailmasta.

Tytär sai paatuneen vangin kyyneliin

55-vuotiaalla miehellä on lähes yhtä monta tatuointia kuin ikävuosia. Puolet niistä liittyy nuoruusvuosiin São Paulossa.

– Jotkut otin vankilassa, jotkut jengin kunniaksi.

Vasku uskoo, että vain harva ihminen on kokonaan paha. Hän kertoo vankilassa tapaamastaan vanhasta miehestä, joka oli murhannut ihmisiä ja tehnyt paljon pahaa. Vangilla oli pieni tytär.

– Hän itki aina, kun tyttö tuli tapaamaan häntä. Uskon, että kaikki voivat muuttua ja parantua pahasta. Toivoisin, että kaikki saisivat sen mahdollisuuden.

Taulussa mies pitelee sydäntä
Juha Vaskulle tärkein taulu kertoo rakkauden odotuksesta.Minna Heikura / Yle