Yli 200-vuotias Kyminlinna avautumassa yleisölle

Metsähallitus vastaa Kyminlinnan kehittämisestä nähtävyyskuntoon. Sen arvioidaan maksavan noin 2 miljoonaa euroa, ja ylläpitokulut ovat noin 400 000 euroa vuodessa. Rahat kehittämiseen pyritään saamaan valtion budjetista.

Metsähallitus
Portti Kyminlinnan vallissa.
Portti Kyminlinnan vallissa.Raine Martikainen / Yle

Historiallinen Kyminlinna Kotkassa halutaan avata yleisölle ensi vuonna.

Aluetta täytyy kuitenkin ennen sitä kunnostaa, jotta liikkuminen linnoituksessa on turvallista. Kotkan kaupunki tekee Kyminlinnaan kevyenliikenteen väylää ja vastaa sen kunnossapidosta.

Aluetta ylläpitää Metsähallitus, joka vastaa Kyminlinnan kehittämisestä nähtävyyskuntoon. Sen arvioidaan maksavan noin 2 miljoonaa euroa, ja ylläpitokulut ovat noin 400 000 euroa vuodessa. Rahat kehittämiseen pyritään saamaan valtion budjetista.

Kyminlinnan Kasarmikortteli jää Senaatti-kiinteistöjen omistukseen. Korttelissa on 19 rakennusta, joihin pyritään saamaan esimerkiksi kaupallista toimintaa.

Kyminlinnan linnoitus oli sotilaskäytössä yli 200 vuotta aina vuoteen 2005 asti. Armeijan lähdettyä Kyminlinna on ollut vailla käyttöä ja suljettu alue.

Suunnitelmat olemassa

Kyminlinnan hoidosta, käytöstä ja kehittämisestä on valmistunut suunnitelma. Suunnitelman takana on laaja työryhmä, jossa on ollut edustus Senaatti-kiinteistöistä, Kotkan kaupungilta, Museovirastosta, Metsähallituksesta, Kymenlaakson liitosta ja Cursor Oy:stä.

Työryhmän mukaan valtion omistus varmistaa Kyminlinnan säilymisen ja hoidon. Kyminlinnan hallinnointi, kehittäminen ja hoito keskitetään Metsähallitukselle. Työryhmän ehdotuksen mukaan linnoitusalueen kehittämiseksi luotaisiin yhteistyöryhmä, johon haettaisiin mukaan toimijoita niin alueen yrityksistä kuin yhdistyksistäkin.