Pirkanmaalaiset ovat aiempaa halukkaampia sovitteluun

Yhä useampi pirkanmaalaisten riita- ja lievä rikosasia päättyy sovitteluun. Sovittelutoimistossa ratkotaan muun muassa pahoinpitelyitä ja kunnianloukkauksia.

rikos- ja riita-asioiden sovittelu
Kättely
Esa Viippola / Yle

Pirkanmaalaisten halu sovitella riita-asioita ja lieviä rikoksia on huomattavasti lisääntynyt viime vuosina.

Vielä kymmenen vuotta sitten Pirkanmaan sovittelutoimistoon tuli viitisensataa sovitteluasiaa vuodessa. Viime vuoteen tultaessa määrä on noussut reiluun 800:aan.

Kesäkuusta 2006 lähtien sovittelupalvelu on ollut lakisääteinen. Pirkanmaan sovittelutoimiston vastaava Katriina Lempinen kertoo, että asiakkaat tuntevat sovittelutoiminnan nykyään paremmin ja myös poliisien kanssa tehty yhteistyö kantaa hedelmää.

– Sovittelutoimistossa pääsee kohtaamaan ja keskustelemaan toisen osapuolen kanssa puolueettomalla maaperällä. Osapuolilla on mahdollisuus vaikuttaa ratkaisuun ihan toisella tavalla kuin oikeuslaitoksessa, Lempinen perustelee.

Sovittelutoimistoihin ohjautuvat jutut vähentävät Lempisen mukaan myös käräjäoikeuden taakkaa.

Suurin osa Pirkanmaan sovittelutoimiston ratkaisemista jutuista on solvauksia, pahoinpitelyitä ja kunnianloukkauksia. Jonoa sovitteluihin ei juuri ole ja käsittelyajat liikkuvat keskimäärin neljän ja kuuden viikon välillä.