Vanhemmat töissä, lapset lomalla – nämä 10 ruokaa teet näppärästi valmiiksi jääkaappiin

Lapset ja nuoret kirmaavat jo kesälaitumilla, mutta moni vanhempi on edelleen töissä. Vaikka jälkikasvu olisi tarpeeksi vanhaa pärjätäkseen omin päin, lounaasta huolehtiminen jää vanhemman vastuulle. Yle pyysi Marttoja kokoamaan listan näppärästi valmistettavista arkiruuista pariksi työviikoksi.

Kotimaa
Vihanneksia torilla.
Anna Hämäläinen / Yle

Kaikki lounaat ovat suhteellisen helppoja ja nopeita valmistaa. Niissä voi hyödyntää myös hyvin tähteitä, ja täytteitä voi vaihdella sen mukaan, mistä lapset pitävät.

Martat muistuttavat, että kaikkien ruokien lisänä ja välipaloiksi on hyvä tarjota tuoreita kasviksia ja hedelmiä. Kasvistikkuja voi pilkkoa esimerkiksi valmiiksi jääkaappiin, jolloin lapsen on helppo ottaa niitä.

Ruuat voi valmistaa haluamassaan järjestyksessä, myös vuorotyöläisen rytmin mukaan.

1. Maanantaina paistosta

Sunnuntailta ja viikonlopun jäljiltä jää yleensä ruokaa, josta voi jalostaa ruoan maanantaita varten.

*Tähdepaistos:
*
500 g kypsiä kasviksia (perunaa, porkkanaa, parsakaalia)
200–400 g tähteeksi jäänyttä keitettyä tai paistettua kalaa
(juustoraastetta)

*Kuorrutuskastike:
*
4 dl nestettä (maitoa, kasvisten tai kalan keitinlientä)
4 rkl vehnäjauhoja
1 dl kylmää nestettä suurustamiseen
1–2 dl juustoraastetta suolaa
pippuria
yrttejä
1 muna

*Pinnalle:
*
juustoraastetta

*Valmistusohje:
*
Lado kuoritut viipaloidut tai paloitellut kasvikset ja peratut kalan tähteet voideltuun uunivuokaan. Voit lisätä myös juustoraastetta joukkoon. Mittaa neste kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita kylmä neste ja vehnäjauhot tasaiseksi seokseksi eli suurukseksi. Lisää suurus koko ajan sekoittaen nesteeseen. Kypsennä muutaman minuutin ajan. Lisää juustoraaste, mausteet ja muna vähän jäähtyneeseen kastikkeeseen. Kaada kuorrutuskastike vuokaan, ripottele pinnalle juustoraastetta ja kuorruta paistos uunissa 250 asteessa.

Vinkki 1: Korvaa kala makkaralla, lihalla tai broilerilla.Vinkki 2: Valmista tähteeksi jääneestä spagetista paistosta: sekoita siihen kastikkeen tähde tai kasviksia, kalaa, lihaa tai broileria ja kuorruta kuorrutuskastikkeella.

Potatoes on sale.

2. Tiistaina kiusausta

Kiusaukset ovat Marttojen mukaan helppoja ja nopeasti valmistettavia – varsinkin, jos vielä helpottaa työtä käyttämällä valmista pakastettua peruna­-sipulisekoitusta.

*Kiusaus:
*
1 kg perunoita (keltainen pussi)
2 sipulia
tai vastaava määrä peruna­sipulisekoitusta
1⁄2–1 tl suolaa
1⁄2–1 tl mustapippurirouhetta
3 dl ruokakermaa
2 dl maitoa
1⁄2–1 dl yrttejä (pakastettuna tai tuoreena) esim. persiljaa, tilliä.

Lisäksi jokin näistä vaihtoehdoista:
Broilerikiusaus:
450 g marinoituja broilerisuikaleita, 1 dl persiljaa. Ruskista broilerisuikaleet öljyssä.
Kinkkukiusaus: *150–200 g savukinkkusuikaleita, purjoa tai persiljaa.
*
Lohikiusaus:
250–300 g kirjolohta suikaleina tai 150 – 200 g tuoresuolattua tai kylmäsavustettua kirjolohta.
Tonnikalakiusaus: 2 tlk tonnikalaa vedessä, 1⁄2 dl tillisilppua.
Kasviskiusaus: 300 g (2 pss) kasvissuikaleita, 1 tl basilikaa tai oreganoa. Huom. vain 500 g perunoita tai perunasipulisekoitusta.
Kebabkiusaus: 2 valkosipulinkynttä, 1 paprika, 1 pss (200 g) kebablastuja.
Janssoninkiusaus: 20 anjovisfileetä (2 rasiaa)

*Valmistusohje:
*
Voitele laakea uunivuoka. Kuori ja leikkaa perunat suikaleiksi ja hienonna sipulit. Huuhtele perunasuikaleet vedessä. Lisää ensin puolet perunasuikaleista vuokaan sekä sipuli, ripottele päälle mausteet ja makua antavat aineet. Lisää loput perunat. Voit myös halutessasi sekoittaa ainekset keskenään. Sekoita ruokakerma ja maito ja lisää se vuokaan. Kypsennä kiusausta 225 asteessa 30 minuuttia. Laske sitten lämpö 200 asteeseen ja kypsennä vielä 30 minuuttia tai niin kauan, että perunat ovat pehmeitä.

3. Keskiviikkona uunimunakas

Uunimunakkaan voi esivalmistella niin, että kaikki kasvikset on kuullotettu valmiiksi. Tässä lapsille jää vielä mukavaa puuhaa, kun sekoittaa joukkoon munakkaan aineet ja laittaa vuoan uuniin kypsymään.

*Uunimunakas:
*
1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen paprika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1–2 rkl öljyä
tuoretta persiljaa
3⁄4 tl suolaa
1⁄2 tl mustapippuria
4 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
tomaattilohkoja
(10 nakkia)
(juustoraastetta)

Valmistusohje:
Suikaloi kesäkurpitsa ja paprika. Hienonna sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota kasvikset. Mausta suolalla, persiljalla ja pippurilla. Sekoita kulhossa munien rakenne rikki ja lisää kerma. Kaada kasvisseos (ja nakkiviipaleet) voideltuun uunivuokaan. Lisää muna-kermaseos. Ripottele lohkotut tomaatit pinnalle ja lisää juustoraaste. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

4. Torstaina wokkia

Esimerkiksi possuwokin voi valmistella edellispäivänä ja jättää nuudeleiden keittämisen lapsille.

*Nuudeli­possuwokki:
*
200 g munanuudeleita
300 g possusuikaleita
4–5 dl kuutioituja juureksia esim. porkkanaa, lanttua ja palsternakkaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä
2 rkl sitruunamehua
1 tl kurkumaa
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa

Valmistusohje:Kuori ja suikaloi juurekset. Suikaloi kiinankaali. Kuori ja viipaloi sipuli ja valkosipuli. Kuumenna rasva pannulla, lisää lihasuikaleet ja anna ruskistua hetki. Lisää joukkoon sipulit ja juuressuikaleet. Mausta sitruunanmehulla, kurkumalla, hunajalla ja suolalla. Anna ruoan kypsyä kannan alla välillä sekoitellen 10–15 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja sekoita wokin joukkoon.

Ravitsemussuositusten mukainen hedelmä ja kasvisannosa päivälle.
Ruokien lisänä ja välipaloiksi on hyvä tarjota tuoreita kasviksia ja hedelmiä, Martat vinkkaavat.Kalevi Rytkölä / Yle

5. Perjantaina keittoa

Keitot ovat helppoja lämmittää, ja niitä voi tehdä vähän isomman annoksen kerrallaan.

*Punainen broilerikeitto
*
1 sipuli
2–3 valkosipulinkynttä
4 perunaa
400 g maustamatonta broilerin fileetä
2–3 rkl rypsiöljyä
1 tl kuivattua inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl kurkumaa
1⁄2 tl chiliä
1,2 l kanalientä
400 g tomaattimurskaa
2–3 rkl tomaattipyreetä
400 g säilykekikherneitä
ripaus sokeria
1 sitruunan mehu
persiljaa
(suolaa)

*Valmistusohje:
*
Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja kuutioi perunat. Leikkaa broileri kuutioiksi. Kuumenna öljy kattilassa. Sekoita joukkoon mausteet. Lisää ensin broilerikuutiot, hetken kuluttua sipulit ja sitten perunat. Ruskista hetki koko ajan sekoittaen. Lisää kanaliemi, tomaattimurska, tomaattipyree ja huuhdotut kikherneet. Anna kiehua noin 20 minuuttia. Lisää ripaus sokeria, sitruunanmehu ja tarvittaessa suolaa. Hienonna lopuksi joukkoon persiljaa. Nauti hyvän leivän kanssa.

6. Maanantaina tortillaa

*Broileritortillat
*
8 täysjyvätortillalettua

Broileritäyte:
600 g maustamattomia broilerifileesuikaleita tai rintafileitä
öljyä paistamiseen
2 tl broilerimaustetta tai currya
1 tl suolaa
1tl mustapippuria
1 iso sipuli
2 paprika
2 rkl mietoa chilikastiketta
vettä

*Valmistusohje:
*
Ruskista broilerisuikaleet pannulla kypsäksi. Mausta. Lisää mukaan sipuli ja paprika, kääntele hetki. Lisää chilikastike ja tarvittaessa hieman vettä. Anna hautua 10–15 min. Lisää tarvittaessa vettä. Tarjoile tortillat salsakastikkeen, salaatinlehtien ja kermaviilin kanssa.

*Salsakastike:
*
1 prk (500 g) paseerattua tomaattia
1 hienonnettu sipuli
1 murskattua valkosipulinkynttä
3 rkl viinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl mustapippurirouhetta

Sekoita aineet keskenään. Saat salsasta sileämmän, jos hieman survot sauvasekoittimella. Laita tarjoilukulhoon ja anna maustua viileässä.

7. Tiistaina ruokaisaa pannaria

Useissa listan ruuissa täytteitä voi vaihdella sen mukaan, mistä lapset pitävät. Pitsapannaria voi täyttää myös esimerkiksi tonnikalalla tai pelkillä kasviksilla.

*Pitsapannari
*
4 dl maitoa
1 kananmuna
½ tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
3 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
(½ dl leseitä)
2 rkl öljyä

*Täyte:
*
pala purjoa
¼ paprikaa
75 g kinkkusuikaleita
1 tomaattia
1 tl oreganoa
Pinnalle: ½ dl juustoraastetta
Vuoan voiteluun: rypsiöljyä/juoksevaa
margariinia

Valmistusohje:Voitele pyöreä (halkaisijaltaan 26–28 cm) piirakkavuoka. Sekoita taikinan aineet keskenään kulhossa. Valmista täyte: Huuhtele kasvikset ja leikkaa purjo ohuiksi renkaiksi, paloittele myös paprika ja tomaatti. Kaada taikina vuokaan, ripottele täytteen aineet päälle ja lopuksi pinnalle juustoraastetta. Kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa 25–30 minuuttia. Nauti salaatin kera.

Parsakaali lautasella.
Jyrki Lyytikkä / Yle

8. Keskiviikkona uuniperunoita

Uuniperunat pienempikin lapsi voi valmistaa itse mikrossa turvallisesti.

Uuniperunat lohitäytteellä
4 soseutuvaa perunaa (esim. Rosamundaa)

Täyte:
n. 200 g kypsää lohta (esim. savulohta)
1 prk kermaviiliä tai ranskankermaa
mustapippuria
tillisilppua
sitruunamehua

Perunoiden kypsennys mikroaaltouunissa:
Pistele tasakokoisiin pestyihin perunoihin haarukalla reikiä. Kietaise perunoiden ympärille talouspaperia ja pane mikroaaltouunin kestävään astiaan. Peitä perunat mikrokuvulla. Kypsennä täydellä teholla (600 W) 10–15 minuuttia mikron tehon mukaan. Kokeile perunan kypsyyttä jo muutaman minuutin kuluttua. Jos kypsennät vain yhden perunan, kypsennysaika on huomattavasti lyhyempi, noin 5 minuuttia.

*Täytteen valmistaminen:
*
Hienonna kala ja sekoita muut aineet joukkoon. Tarjoa uuniperunoiden täytteenä. Tahna sopii myös levitettäväksi leivälle.

Uuniperunoiden kalatäytteeseen voi soveltaa mitä tahansa kypsää kalaa.

9. Torstaina pestopastaa

Peston voi valmistaa jo edellisenä iltana, ja se kestää muutaman päivän hyvänä jääkaapissa. Isompi lapsi voi keittää pastan itse päivällä, ja pienemmälle lapselle pastan voi keittää valmiiksi.

*Pestoa ja täysjyväpastaa
*
1 dl auringonkukansiemeniä tai pähkinöitä
4 dl (2 rku) basilikaa tai muita tuoreyrttejä
1 valkosipulinkynsi
1 dl parmesaania
mustapippuria myllystä
1–1 ½ dl oliiviöljyä
(suolaa)

*Valmistusohje: *
Laita auringonkukansiemenet, basilikanlehdet, kuorittu valkosipulinkynsi, paloiteltu parmesani ja mausteet korkeareunaiseen astiaan. Hienonna sauvasekoittimella, samalla öljyä lisäten. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoile täysjyväpastan ja salaatin kera.

10. Perjantaina munakasta

Hyödynnä jälleen tähteitä: munakkaaseen uppoaa hyvin vaikka illallisen keitetyt perunat.

*Peruna-katkarapumunakas
*
4 munaa
4 rkl vettä tai maitoa
½ tl suolaa
ripaus valkopippuria
1 rkl öljyä paistamiseen

*Täyte:
*
2–3 keitettyä perunaa
1 sipuli
½ paprikaa
1 dl pakastekatkarapuja
suolaa
(oreganoa, basilikaa, timjamia)

*Valmistusohje:
*
Kuori keitetyt perunat ja leikkaa viipaleiksi. Kuori ja silppua sipuli hienoksi ja pilko paprika kuutioiksi. Riko munat kulhoon ja sekoita. Lisää vesi tai maito, sipulisilppu, paprika, suola, pippuri ja yrtit. Kaada munakasseos kuumalle pannulle ja kypsennä munakasta keskilämmöllä. Kun munakas on hieman hyytynyt, ripottele päälle sulaneet katkaravut ja lado päällimmäiseksi perunaviipaleet.

Jutun ohjeet on saatu Pirkanmaan ja Uudenmaan Martoilta.