Sanna Marin vaatii selvitystä Tampereen Kansi ja areena -hankkeesta

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja haluaa tietää, onko Tampereen valtuusto joutunut tekemään päätöksen osittain virheellisten tietojen varassa. Aamulehden mukaan kaupunginvaltuutetuille esiteltiin suljetussa kokouksessa sijoittaja, joka oli poistunut ehdokkaiden joukosta jo aiemmin.

Sanna Marin
Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja työssään
Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin johtaa puhetta Tampereen kaupunginvaltuustossa.Marko Melto / Yle

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin (sd.) vaatii kaupungilta selvitystä Kansi ja areena -hankkeen mahdollisista epäselvyyksistä.

Aamulehti uutisoi tänään (siirryt toiseen palveluun) perjantaina, että valtuutetut joutuivat päättämään hankkeesta ainakin osittain virheellisten sijoittajatietojen varassa. Lehden mukaan työeläkevakuutusyhtiö Veritas esiteltiin valtuuston suljetussa kokouksessa yhtenä sijoittajaehdokkaana, vaikka yhtiö oli poistunut ehdokkaiden joukosta jo huhti-toukokuussa.

– Pormestari Anna-Kaisa Ikosen on annettava valtuustolle selvitys mahdollisista hankkeeseen liittyvistä epäselvyyksistä. Valtuutetuille on selvitettävä, onko valtuusto joutunut tekemään päätöksen osittain virheellisten tietojen varassa. Jo epäselvyys asiassa on vakava kysymys ja horjuttaa päätöksenteon uskottavuutta, Marin sanoo tiedotteessa.

Marin katsoo, että tilanne on hankala myös sen vuoksi, etteivät valtuutetut voi kommentoida kokouksen kulkua tai käytyä keskustelua, koska asia käsiteltiin suljetuin ovin.

– On syytä pohtia, onko lainsäädännössä päivittämisen tarvetta. Sellaiset hankkeet, joissa on mukana sekä julkisia että yksityisiä toimijoita tulevat todennäköisesti lisääntymään ja on kestämätöntä, jos päätöksenteko tulee tämän seurauksena siirtymään entistä enemmän suljettujen ovien takana tapahtuvaksi. Lähtökohta on ja pitää vastakin olla, että päätöksenteko on avointa ja läpinäkyvää, Marin toteaa.

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti kansi- ja areenahankkeesta toukokuun puolivälissä. Kaupungin osuus puolen miljardin hankkeessa on noin 60 miljoonaa euroa. Valtio on luvannut osallistua monitoimiareenan rakentamiseen 18 miljoonalla eurolla, jos Euroopan komissiolta tulee tuelle hyväksyyntä.