Ramadan alkaa – vastaanottokeskuksessa varaudutaan asukkaiden välisiin kahnauksiin

Evitskogin vastaanottokeskuksessa on 300 miestä. Heistä 150 aloittaa ramadanin eli muslimien paastokuukauden. Kun miehillä on 26 eri etnistä taustaa ja kun useat noudattavat hieman eri syömisaikoja, on vastaanottokeskuksessa aikamoinen soppa muhimassa. Henkilökunta varautuu siihen, että kurniva nälkä ja tupakkalakko saattavat kuumentaa tunteita.

Kotimaa
Pakolaisia Evitskogissa Kirkkonummella.
Pakolaisia Evitskogissa Kirkkonummella.Yle

Kirkkonummella, helsinkiläisestä näkökulmasta keskellä metsää, pikkuteiden varrella ja niittyjen keskellä kohoaa valtava, 1970-luvun malliin rakennettu kurssikeskus.

Vuoden 2015 loppukesästä majoitusliikettä pitänyt vuokralainen irtisanottiin, ja tiloihin majoitettiin 300 turvapaikanhakijaa. Evitskogin kylässä asui ennen turvapaikanhakijoiden tuloa 600 ihmistä.

Raukea, odottava tunnelma saattaa muuttua vielä uneliaammaaksi, kun puolet miehistä alkaa viettää ramadania, muslimien paastokuukautta. Syödä saa vain auringon laskettua, juodakaan ei saa, saati polttaa tupakkaa valoisaan aikaan. Moni aikoo nukkua päivisin. Tunnelman odotetaan myös kiristyvän ramadanin aikana.

SPR:n ylläpitämän vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja kertoo, että miehillä on 26 eri etnistä taustaa ja syömisajat vaihtelevat taustan mukaan. Ramadanista onkin syntynyt aikamoinen soppa vastaanottokeskuksen näkökulmasta.

– Joku saa syödä esimerkiksi vain kello 22.33 ja 02.26 välisenä aikana, kertoo esimerkin apulaisjohtaja Pekka Sinisalo.

– Kyllä tätä on viime viikkoina hyvin tarkkaan selvitetty, että mikä on missäkin kulttuurissa alkava syöntiaika. Meillä on aika pitkät listat, joista syömisaikoja tarkistetaan.

– Se ei kylläkään helpota tätä asiaa ollenkaan, Sinisalo naurahtaa.

Päivä sen kuin pitenee juhannusta kohti mentäessä. Vastaanottokeskuksen miehet eivät kuitenkaan lopeta kokonaan syömistä, vaikka aurinko ei enää laskekaan kesällä.

– Miehet noudattavat Turkin, Saudi-Arabian tai vaikka Afganistanin aikataulutusta sen mukaan mistä etnisestä taustasta kukin on.

Maahanmuuttovirasto on antanut ohjeet, että paastomahdollisuus pitää järjestää ja ruokaa pitää tavalla tai toisella olla tarjolla öisin. Joku vastaanottokeskus tarjoaa paastoajille eväät, jossain on mahdollisuus itse käydä ostamassa omat sapuskansa paastoajan päätyttyä.

– Se vaatii aika paljon järjestelyä, koska sen jälkeen talo toimii käytönnässä 24/7 eli meidän täytyy varautua siihen, että meillä on päivällä syöjiä ja yöllä on syöjiä.

Evitskogissa henkilökunta venyy ja tekee yötä myöden hommia:lisärahaa ei ole herunut yötyöläisten palkkaamiseen.

Pekka Sinisalo, apulaisjohtaja Evitskogin vastaanottokeskus.
Evitskogin vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Pekka Sinisalo.Yle

Tunteet saattavat kuumentua ja kahnauksia saattaa syntyä

Apulaisjohtaja on varautunut siihen, että pinna voi osalla kiristyä, kun nälkä kurnii vatsassa ja tupakallakaan ei voi käydä.

– Meidän tätyy varautua siihen, että asukkaat saattavat olla hieman kärttyisiä, kun he eivät saa syödä eikä juoda.

– Uskoisin, että jonkin verran sattaa tulla kahnauksia, koska toiset syövät ja tupakoivat ja toiset eivät. Kuukausi on kuitenkin hyvin pitkä aika, Sinisalo toteaa.

Ylimääräisiä vartijoita ei vastaanottokeskuksessa ramadanin aikana ole.

Paaston voi toki keskeyttää, jos se alkaa käydä liian rankaksi tai vaaralliseksi. Sekä Sinisalo, että Maahanmuutovirasto painottavat, että aikuiset asukkaat ovat itse vastuussa omasta terveydestään. Tosin Evitskogissa on hätätilanteita varten sairaanhoitaja.

– Kyllä meillä on sairaanhoitaja talossa, jos tällaista apua tarvitaan.

Juttua on muokattu 8.6.2016 klo 10.47. Jutusta on poistettu turvapaikanhakijan haastattelu.