Päivän uutistärpit: Koulut päättyvät viilenevässä säässä ja Pariisin tulvat jatkuvat

Yle kokoaa yhteen lauantain pääuutiset meiltä ja maailmalta. Koulut päättyvät tänään, valkolakin painaa päähänsä 27 000 ylioppilasta.

Ulkomaat
Ylioppilaslakki ja todistus.
Kaisa Siren / AOP

*Suvivirsi soi kouluissa. *Peruskoulun päättötodistuksen saa tänä keväänä noin 58 000 nuorta ja ylioppilaita valmistuu 27 000. Ammatillisen tutkinnon suorittaa kaikkiaan 73 100 opiskelijaa.

Puolustusvoimain lippujuhla on tänään. Valtakunnallinen paraati järjestetään Turussa. Paraatin järjestämisestä vastaa Merivoimien esikunta yhdessä Turun kaupungin kanssa.

*Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksesta on kulunut 27 vuotta. *Hongkongissa ja Taiwanin pääkaupungissa Tapeissa järjestetään kynttilämielenosoitus 27 vuotta sitten Pekingissä kuolleiden mielenosoittajien muistoksi. Pekingiin Tiananmenin aukion mielenosoituksiin osallistui yli miljoona ihmistä vuonna 1989. Armeijan vastaiskussa kuoli joidenkin arvioiden mukaan jopa tuhansia ihmisiä.

*Keski-Euroopan tulvat jatkuvat. *Seinejoki Pariisissa on noussut yli kuusi metriä ja ainakin 15 ihmisen kerrotaan kuolleen, suurin osa heistä Saksassa. Seuraa, miten tulvatilanne kehittyy Euroopassa Yle Uutisten verkkosivuilla.

Helle on ohi tällä erää. Pilvisyys on vaihtelevaa ja suuressa osassa maata on poutaa. Itä- ja Pohjois-Suomea voi tulla sadekuuroja. Lämpötila etelässä 15 ja 20 asteen välillä, pohjoisessa alle 10 asteen.