Puola varautuu uhkaan Venäjältä: 35 000 värvätään puolisotilaallisiin joukkoihin

Uudet joukot sijoitetaan ensisijaisesti Puolan itäosiin.

Ulkomaat
Sotilas maassa suuren konekiväärin kanssa.
Ruotsalainen sotilas Naton Baltops 2015 -sotaharjoituksissa Puolassa 17. heinäkuuta 2015.Adam Warzawa / EPA

Puola aloittaa syyskuussa vapaaehtoisten värväämisen uusiin, puolisotilallisiin joukkoihin. 35 000 hengen joukkojen on tarkoitus toimia turvana Venäjän kasvavan uhan takia, Puolan puolustusministeri Antoni Macierewicz kertoi torstaina.

Puola haluaa välttää tilanteen, jossa Venäjä valtaisi alueita Puolasta, kuten se kokee Venäjän tehneen Itä-Ukrainassa.

– Alueellinen puolustusvoima on vastauksemme hybridisodankäyntiin liitettyyn uhkaan, joukkojen värväämisestä vastuussa oleva Grzegorz Kwasniak sanoi.

Puolan itäosassa sijaitsevat alueet ovat etusijalla, kun joukot sijoitetaan. Niiden arvellaan olevan eniten alttiita venäläispainostukselle. Puolan vieressä sijaitsevalla, Venäjään kuuluvallaKaliningradin alueellaon erityisen paljon sotilaallista voimaa.

Karttagrafiikka

Puolassa toimii jo Strzelec-niminen puolisotilaallinen ryhmä. 1900-luvun alussa perustettu Strzelec koostuu noin 12 000 vapaaehtoisesta. Ryhmä tulee osallistumaan Puolan johtamaan, pian alkavaan Anakonda-harjoitukseen, jossa harjoitellaan Puolan armeijan ja muiden Nato-maiden joukkojen yhteistoimintaa. Harjoitukseen osallistuu myös kolme esikuntaupseeria Suomesta.

Sotilasjoukot moninkertaistuvat Puolan lisäksi myös Baltian maissa, kun sotilasliitto Nato sijoittaa maihin neljä pataljoonan kokoista taisteluosastoa. Asiasta päätetään virallisesti Naton huippukokouksessa heinäkuussa.

Venäjä on sanonut, ettei se hyväksy Naton joukkojen ja sotakaluston sijoittelua Baltiaan ja että se tulee vastaamaan sijoituksiin jollain tavalla.

Lähteet: AFP