1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Salama iski tänäkin vuonna rockfestivaaleille Saksassa

Useita ihmisiä on loukkaantunut salaman iskettyä rockfestivaaleille perjantai-iltana Saksan länsiosassa.

Saksalainen Rock am Ring -festivaali todistaa, että salama voi iskeä kahdesti, jopa kolmesti, samaan paikkaan.

Voimakas ukkoskuuro liikkui Frankfurtin länsipuolella pidettävän Rock am Ring -festivaalin yli perjantai-iltana. Tapahtuman järjestäjät olivat kehottaneet yleisöä suojautumaan myrskyn ajaksi.

Bild-lehden mukaan yli 40 ihmistä on loukkaantunut tai joutunut sairaalaan tarkistettavaksi. Uutistoimisto AP kertoo kahdeksan ihmisen loukkaantuneen, mutta tiedot loukkaantuneiden määristä vaihtelevat.                                     

Viime vuonna samoilla festivaaleilla salama iski kahdesti, tuolloin 33 ihmistä joutui sairaalaan. 

Rock am Ring -festivaali järjestetään noin 100 kilometria Frankfurtista länteen sijaitsevalla lentokenttäalueella. Tapahtuman pääesiintyjiä ovat tänä vuonna Black Sabbath, Red Hot Chili Peppers ja Volbeat.