12 ällän ylioppilas Vikke Elfving haikeana juhlapäivänä: Hyvästi mamman lihapadat, nyt lähdetään kulkemaan omia polkuja

Kirjoittipa laudatureita yhden tai 12, juhlapäivänä tunnelma on riemukas ja haikea. Suomen ennätyksen nikkaroinut Vikke Elfving antoi juhlapäivänään lahjat äidille ja isälle kiittääkseen heitä turvallisesta kotipesästään.

Kotimaa
12 ällän ylioppilas Vikke Elfving ja äitinsä Anja Elfving
12 ällän ylioppilas Vikke Elfving ja äitinsä Anja ElfvingRiina Kasurinen / Yle

Elfvingien kotiovella on ruuhkaa. Juhlien sankari Vikke Elfving erottuu joukosta pitkänä ja hymyilevänä valkoinen lakki päässään. 12 laudaturin urakka on nyt todellakin ohi - mutta ei unohdettu. Ovella raikuvat onnen toivotukset.

– Voi Vikke miten hienoa! Ollaan ylpeitä ihan kaikki, koko suku.

– Paljon onnea Vikke, hieno suoritus! Muistat nyt vaan, että armeija käydään ensin.

Ylioppilas itse on tyytyväinen. Juhlapäivä tekee kaikesta totta.

– Kyllä se tietyllä tavalla sai syttymään kun valkolakki vedettiin päähän. Siinä konkretisoitui kaikki tämä. Tulokset on vaan tuloksia, mutta kun yhdessä lavalla vedettiin lakit päähän niin...nyt tästä vasta juhlat alkaa, Elfving sanoo.

12 laudaturia kirjoittaneelle ylioppilaalle juhlapäivä on käännekohta elämässä, niinkuin muillekin valmistuville nuorille. Takana on paitsi 12 ällää, myös 12 vuotta koulun penkillä istumista. Se jää nyt taakse.

– Tähän asti on asuttu porukoitten nurkissa ja käyty koulu ja tehty mitä on käsketty. Nyt lähdetään kulkemaan omia polkuja. Ensimmäisenä tietysti armeijaan ja sen jälkeen muutto omilleen. Se on suuri käännekohta ja hyppy tuntemattomaan, että lähdetään täältä mamman lihapatojen äärestä. Se on suuri haaste. Otan sen innolla vastaan.

Vikke ei aio unohtaa saavutustaan, vaikkei osaakaan juhlien humussa ryhtyä arvioimaan, millaisia ovia ja uusia mahdollisuuksia huipputodistus avaa tulevaisuudessa.

– Toivottavasti se vanhempanakin muistuttaa, että töitä on aina totuttu tekemään. Se on konkreettinen muistutus siitä, että on joskus ollut tosi hyvä jossain. Mutta eipä se sinällään ole sen enempää kuin neljä tai viisi laudaturia, mutta tottakai olen tosi iloinen, että onnistuin.

Viken äiti: Lapsena Vikke oli rasittava tapaus

Päivä on tärkeä paitsi Vikelle, myös hänen vanhemmilleen. Vikke on perheensä esikoisena ensimmäinen lapsi, jonka valkolakkia talossa juhlitaan. Isä pitää pojalleen juhlapuheen, maljoja nostetaan. Vikke haluaa myös kohottaa maljan.

– Haluan kiittää teitä. Kyllä on ollut turvallinen kotipesä mistä lennähtää. Tässä olisi äitille lyyra, tämä vissiin on jonkinlainen traditio. Ja sitten isille ostin tällaisen konjakkipullon, ettet minun kolttosiani pahalla muistelisi sitten kun olen armeijassa.

12 ällän ylioppilas Vikke Elfving ja äitinsä Anja Elfving
12 ällän ylioppilas Vikke Elfving ja äitinsä Anja ElfvingRiina Kasurinen / Yle

Äiti Anja Elfving kertoo nähneensä viitteitä Viken lahjakkuudesta jo Viken lapsuudesta saakka, vaikkei niitä silloin aina osannut mieltää lupaukseksi tulevista taidoista.

– Pienestä asti Vikke on ollut hyvin utelias elämälle ja erilaisille asioille. Ihan taaperoikäisenä se ei ollut kauhean kivaa, että kaikki paikat piti tutkia ja tavarat nostaa ylös ja virittää lapsilukkoja. Silloin ei ajatellut, että se on lahjakkuutta vaan pikemminkin, että onpas rasittava tapaus. Pikkuhiljaa sitten kouluikäisenä alkoi huomata, että lukeminen kiinnostaa ja tiedonjano oli melkoinen. Ja alusta asti Vikessä on ollut hirveästi sitkeyttä ja ahkeruutta.

Isona Vikestä tulee perheen isä ja tohtori

Anja Elfving on paitsi ylpeä pojastaan, myös haikea linnun lentäessä pesästä.

– Äitinä ajattelee ensimmäisenä vaan, että Vikke olisi onnellinen elämässään, tulipa se onni millä tavalla hyvänsä.

Kysyttäessä Viken omaa visiota elämästä 15 vuoden päähän, ei suurta epäröintiä ole havaittavissa.

- Toivon, että olen onnellisesti naimissa, mahdollisesti perheen isä. Toivottavasti olen myös edennyt urallani, mahdollisesti tohtori tai jotakin sellaista. Toivottavasti teen työtä, josta nautin. Sitä toivon, että 15 vuoden päästä elämäni on, Vikke Elfving sanoo.