Lehti: Norja aikoo kieltää polttomoottoriautot – erikoinen sotku hallituksessa

Norjan puolueet kiistelevät, millaisen ilmastopäätöksen hallitus on tehnyt. Osa maan johdosta vahvistaa, että bensa- ja dieselautot kielletään. Norjan hallituksen työlistalla ilmastoasiat ovat vahvasti esillä.

talous
sähköauto
Norjalainen sähköauto Think City vuosimallia 2007.Hakon Mosvold Larsen / EPA

Norjalainen sanomalehti Dagens Næringsliv (siirryt toiseen palveluun) kertoo saaneensa maan hallituksesta tiedon, että Norjassa kiellettäisiin bensiini- ja dieselkäyttöisten autojen myynti vuodesta 2025 lähtien.

Lehden uutisesta alkoi erikoinen näytelmä, jossa kahden hallituspuolueen ja niitä tukevien kahden muun puolueen edustajat vuoroin vahvistivat tiedon, vuoroin kertoivat, ettei päätöstä ole tehty.

DN:n mukaan oikeistolainen Edistyspuolue kannattaa päätöstä, samoin tekee hallituksen ulkopuolella oleva, hallitusta tukeva sosiaalliberaalinen Venstre.

Hallituspuolue Høyren parlamenttiryhmä sanoo tiedotteessaan, että DN on tehnyt asiavirheen uutisessaan. Norjan parlamentin, suurkäräjien energia- ja ympäristövaliokunnan varajäsen Tina Bru muotoilee, että puolueet ovat sopineet hallituksen asettavan tavoitteen, kuinka paljon vähä- ja nollapäästöisiä autoja Norjan teillä on oltava vuonna 2025.

Samaan aikaan Høyreä edustava ilmasto- ja ympäristöministeri Vidar Helgesen kehuu twiitissään hallituksen tehneen vahvan ilmastopäätöksen ja liittää mukaan kuvan DN:n uutisesta, kertoo Aftenposten-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Norja haluaa olla ympäristönsuojelun kärkimaa

Jos DN:n uutinen pitää paikkansa, vahvistaa se Norjan asemaa maailman johtavana ilmastonsuojelijana.

Vaikka Norja tällä hetkellä elää öljyn- ja kaasuntuotannosta, maa tekee paljon työtä ilmastonmuutoksen estämiseksi. Neljä hallitsevaa puoluetta ovat hiljattain hyväksyneet sähköntuotannolle asetettavan uuden ilmastoveron.

Toukokuussa Norjan hallitus teki voimakkaan linjanvedon, jonka mukaan maa on jatkossa metsäkatoneutraali, kertoo norjalainen ympäristöjärjestö Regnskogfondet (siirryt toiseen palveluun).

Päätös tarkoittaa, että norjalainen yhteiskunta ei enää aiheuta maailman metsäalan supistumista. Jos Norjaan esimerkiksi ostetaan puuta sademetsistä, metsän tuhoutuminen korvataan istuttamalla vastaava määrä muualle.