Radiojuontaja ammuttiin Mogadishussa

Somaliassa on tapettu kymmeniä toimittajia siitä lähtien, kun maa 1990-luvulla ajautui sisällissotaan.

Ulkomaat
kaksi miestä lukevat radiosähkeitä.
Badri Media / EPA

Somalialaisella radioasemalla työskentelevä naistoimittaja ammuttiin kuoliaaksi sunnuntaina maan pääkaupungissa Mogadishussa. Sagal Salad Osman oli juontaja ja tuottaja valtiollisella Muqdisho-radiokanavalla.

Poliisi kertoo uutistoimisto Reutersille epäilevänsä terroristijärjestö al-Shabaabia ampumisesta.

– Hänet kiidätettiin sairaalaan, mutta hän kuoli matkalla. He ampuivat hänet lähellä yliopiston kampusta, jossa hän oli opiskellut, poliisi Nur Ali sanoi.

Al-Shabaab ei ole ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Vaarallinen maa toimittajille

Joulukuussa samalla radioasemalla työskentelevä naistoimittaja Hindia Haji Mohamed kuoli autopommi-iskussa Somaliassa. Hänen kuolemastaan tuomitut miehet teloitettiin huhtikuussa.

Somaliassa on sitten vuoden 1992 tapettu 59 toimittajaa Committee to Protect Journalists -toimittajajärjestön mukaan (siirryt toiseen palveluun). Osmanin kuolemaa ei ole laskettu mukaan.

Osmanin ja Mohamedin tapot pistävät esiin tilastoista. CPJ:n mukaan 95 prosenttia tapetuista toimittajista ovat olleet miehiä.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö sijoittaa Somalian 180 maasta paikalle 172 vuoden 2015 sananvapausindeksissään. Lisäksi maasta pakenee vuosittain (siirryt toiseen palveluun) Iranin jälkeen toiseksi eniten toimittajia koko maailmassa.

Toimittajia uhkaa Somaliassa terroristiryhmien lisäksi myös hallituksen sensuuri. Useat toimittajat ovat joutuneet maassa vankilaan, jos he ovat raportoineet hallituksesta kriittisesti.

Lähteet: Reuters, AFP