"Kyllä meinasi maalaispoika pyörtyä, kun nousi metrosta!" – Tässä lukijoiden unohtumattomimmat reilimuistot

Yksi nukkui laukkukärryssä asemapihalla, toinen todisti romanttista elokuvakohtaamista junalaiturilla, kolmatta heitettiin kivillä ja pulloilla Belfastissa. Kiskot ovat vieneet nuoria seikkailemaan ja kokeilemaan siipiään Eurooppaan jo yli 40 vuotta – keräsimme lukijoiden mieleenpainuvimpia interrail-muistoja vuosien varrelta ja peilasimme niitä reilaamisen historiaan. Juttu on julkaistu vuonna 2016.

Kotimaa
Ihimisiä rautatieasemalla reput selässä.
Martti Juntunen / Yle

”Pakkasin rinkan kahdesti 1980-luvulla. Seikkailunhaluisena, vapaus rinnassa. Mukana meillä oli vain Hitch Hikers guide, Euroopan juna-aikataulut ja DM:n matkasekkejä. Hiukan käteistä. Passintarkastukset helteisen Välimeren yössä, junan lattialla nukuttuja öitä.”

”Nukuttiin junissa, joskus asemilla, ei maksettu hotelleista, matkan rytmi ja suunta meni aika lailla sopivien yöjunien mukaan. Euroopan vanhan junakaluston äänet, heräily tokkurassa yöllä, lipuminen outojen pienten asemien ohi, ratapihojen tuoksut. Upeaa."

Näin kirjoittivat nimimerkki Kasari ja Oltiin oltiin, kun Yle kysyi lukijoiden muistoja reilaamisesta. Lukijoiden muisteluissa nousevatkin esille seikkailu, vapaudentunne, hetkessä eläminen, unohtumattomat tilanteet ja yllättävät sattumukset.

Seikkailu ja vapaudentunne ovat tuttuja teemoja myös folkloristi Ragni Reichardtille. Hän toimi näyttelyamanuenssina Suomen rautatiemuseossa, jossa esiteltiin viime vuonna interreilaamista viideltä vuosikymmeneltä muun muassa reilaajien omien kokemusten kautta.

Reichardtin mukaan paljon on ehtinyt muuttua reilaamisessa, mutta nuoret ovat hakeneet siltä alusta asti kokemuksia ja elämyksiä.

– Sitä, että pärjätään omillaan. Mennään ja pienellä budjetilla pystytään kokemaan todella paljon ja näkemään Eurooppaa, hän sanoo.

Eurooppa avautui nuorille uudella tavalla

Kun interreilaaminen alkoi vuonna 1972, myytiin Euroopassa heti lähes 90 000 korttia. Myös Suomessa se alkoi kiinnostaa välittömästi ja kortit kävivät kaupaksi. Nimimerkki Upi 65 kertoo lähteneensä reilaamaan heti ensimmäisten joukossa:

”Olin kerran ennen käynyt Viking Linella Tukholmassa. Nyt hyppäsin junaan Tukholmassa, ja matkustin suureen maailmaan! Kyllä meinasi maalaispoika pyörtyä, kun nousi metrosta Pariisissa Riemukaaren vierestä!”

Interrailin myötä Eurooppa avautui nuorille aivan uudella tavalla: Reichardt muistuttaa, että harva nuori oli päässyt käymään länsinaapuria pidemmällä ja monelle kulttuurishokki saattoi tulla jo Ruotsin-laivalla.

Nuoret eivät välttämättä itsekään tienneet, mihin olivat ryhtyneet. Koko reissu saattoi lähteä liikkeelle vähän niin kuin kylmällä suihkulla: nukuttiin laivan kannella ja yritettiin löytää Tukholmasta rautatieasema. Ehkä puhuttiin ruotsia, ehkä ei.

Marita Viitasen ja Merja Hintsan Interrail-reissu vuonna 1984 alkoi laivamatkalla Ruotsiin. Tukholmassa reilaajille avautui kansainvälinen Eurooppa.

Tuohon aikaan reilaajalla ei välttämättä ollut kielitaitoa ja hän saattoi tupsahtaa italialaiseen pikkykylään ainoana turistina. Reichardtin mukaan 70- ja 80-lukujen reilaamiselle oli myös leimallista, että haluttiin pärjätä itse eikä kotiin juuri soiteltu – sitä kun pidettiin jotenkin nolona.

– Useinhan vanhemmat eivät edes tienneet, mitä oma jälkikasvu Euroopassa tekee, missä he nukkuvat, mitä syövät vai syövätkö ylipäänsä eikä sitä oikeastaan kerrottukaan. Se pidettiin ihan omana aikuistumismatkana.

Reichardt huomauttaa, että interrailin alkuaikoina Suomesta lähdettiin aivan erilaiseen maailmaan ja matkalla koettiin – ja kokeiltiin – aivan uusia asioita. Nuorisokulttuuri oli Euroopassa erilaista ja reilaajat elivät vapauden huumaa.

– Reileillä tehtiin juttuja, joita ei ikimaailmassa olisi koti-Suomessa uskallettu tehdä. Yksi informanttimme sanoikin, että jos hänen äitinsä ja isänsä olisivat tienneet, millaista reilillä oli, he eivät olisi varmastikaan ikinä päästäneet häntä.

Nimimerkin Mamazida muisto kuuden vuoden takaa Italiasta osoittaa, että nykypäivänäkin reilillä tehdään asioita, joita ei ehkä muuten tehtäisi:

”Oltiin ehkä vähän naiiveja silloin, mutta Sisiliassa mentiin Palermosta vähällä suunnittelulla San Vito La Capoon. Ei oltu varattu yöpaikkoja eikä tiedetty paikasta mitään. Paikallisella asemalla mentiin kysäisemään poliisiparilta neuvoja suunnistuksen ja yösijan suhteen, niin toinen heistä tarjoutuikin majoittamaan meidät talolleen. Itse olin se porukan epäluuloisin enkä olisi halunnut mennä, mutta muut saivat ympäri puhuttua ja se kannatti.”

”Reilatessa pääsi paikkoihin, jotka olisivat jääneet muuten näkemättä”

Reichardt kertoo, että varsinkin alkuaikoina reissaajat saivat kuukaudessa sellaisen määrän elämyksiä ja kokemuksia, jota he eivät saaneet välttämättä koko vuoden aikana Suomessa. He tulivat takaisin kielitaitoisempina, rohkeampina ja katsoivat maailmaa aivan uusin silmin.

_”Upeita paikkoja ympäri Eurooppaa. Samalla tapasi muita nuoria, oppi maista ja kulttuureista, ihanaa lomailua ja ikimuistoisia hetkiä, joita ei ikinä unohda. Senaikainen rinkka on edelleen tallessa.” - _Kultainen 80-luku

Pekka Haavisto ja Sirpa Kähkönen.
Kansanedustaja Pekka Haavisto ja kirjailija Sirpa Kähkönen muistelevat interrailejaan Ylen 80-lukua käsittelevässä Historiasarjoja-ohjelmassa.

Kasari pääsi näkemään paikkoja, joita ei ehkä olisi muuten nähnyt; Teekkarityttö taas sai viettää juhlapäivää paikallisten kanssa:

”Reilatessa pääsi paikkoihin, jotka silloin nuorena olisi muuten jäänyt näkemättä. Saksassa Heidelberg, Sveitsissä uskomattoman kaunis Luzern. Cannesin filmifestareilla näin Tony Curtisin. Sitten käveltiin Monacon F1-rataa, käytiin casinon pihassa, mutta ei ollut rahaa mennä sisään.”

”Budapestissa tapasimme sveitsiläispoikia, joita menimme myöhemmin tervehtimään. Yhden pojan äiti ilmoitti, että suomalaistytöt yöpyvät heidän esikoisensa huoneessa, koska esikoinen oli Jukolan viestissä. Vietimme Sveitsin kansallispäivän paikallisessa kodissa ja ihastelimme ilotulitusta. ”

Reichardtin mukaan vastoinkäymisiä ei ole jääty interraileilla märehtimään tai raahattu seuraavaan paikkaan.

– Kaikki kommellukset ja vastoinkäymisetkin, joita siellä koettiin, eivät olleet niin suuria, että olisi pakattu laukut ja lähdetty kotiin.

”Barcelonaan mennessä Etelä-Ranskassa kuulin väärin aseman nimen ja loikin ulos junasta. Juna jatkoikin matkaa ja jäin väärälle asemalle puolenyön maissa. Seuraava juna lähti aamulla eli meni ehkä 5–6 timmaa läheisessä pikku puodissa, tupakkikauppa, missä yksi pöytä ja pari tuolia. Olipa pitkä yö.” - Eki

Reileillä ajauduttiin yllättäviin tilanteisiin

Reilillä ei koskaan tiedä, mitä tulee vastaan, joten yllättäviin tilanteisiin on suhtauduttu rennosti. Nimimerkki Passit pois ja rajamaksu muistelee matkaa Kreikan Thessalonikista Turkin Istanbuliin viitisentoista vuotta sitten, kun juna jätti kaikki kyydissä olevat rajalle ja palasi takaisin:

”Pienen rajamökkeröisen pihalla helteessä odotellen meiltä kerättiin passit pois. Seuraavaksi kävikin ilmi, että rajan ylitys maksoi ja maksu riippui kansalaisuudesta. Amerikkalaiselle hinta taisi olla 40 dollaria, brasilialaiselle reissaajalle 20 dollaria. Odottelimme ihmeissämme omaa hintaamme. Kas, suomalaiset pääsivätkin ilmaiseksi! Uusi juna saapui parin tunnin odottelun jälkeen Turkista, passit palautettiin ja matka jatkui.”

Reileihin kuuluu myös se, että tavataan samanhenkisiä ihmisiä ja saadaan heistä parhaimmillaan elinikäisiä ystäviä. Kohtaamiset ovat saattaneet jäädä mieleen pitkäksikin aikaa, kuten kävi Maijulle:

Retkeilijä junassa.
Nimimerkki Rinkka_FIN on interreilannut ystävänsä kanssa aikuisiällä 2000-luvulla, vaikka hektiset vuodet ehtivät viedä heitä eri suuntiin. Kun mahdollisuuksia lyödä rinkat yhteen ja matkustaa yhdessä alkoi yhtäkkiä ilmaantua, me tartuimme niihin innokkaina, hän kertoo.Rinkka_FIN

”Yli kymmenen vuotta on kulunut, mutta toisinaan ajattelen, mitähän kuuluu sille irlantilaiselle, jonka tapasin Berliinissä. Entä niille amerikkalaisille, jotka olivat saapuneet Pariisiin ja joiden mielestä "joo" oli maailman hauskin sana.”

Reileillä on syntynyt myös romansseja. Näin Rinkka_FIN kertoo eräästä perjantai-illasta Irlannissa:

”Puolivahingossa päädyimme Galwayn suosituimpaan baariin ja raivasimme tiemme tiskille kaksimetristen rugby-pelaajien kainaloiden alta. Tunnelma oli sananmukaisesti katossa ja siellä ilakoinnin tiimellyksessä sattui niin, että eräs ohikulkija iski silmänsä ystävääni. Emme olleet uskoa silmiämme, kun vielä seuraavana aamunakin mies tuli elokuvatyyliin juna-asemalle hyvästelemään häntä.”

Pienellä budjetilla eläminen kuuluu reilaamiseen

Reichardt huomauttaa, että erityisesti 70- ja 80-luvuilla reilille lähteminen oli jo itsessään iso taloudellinen panostus: rahaa matkaa varten kerättiin koko vuosi, sillä sitä ei kehdattu pyytää vanhemmilta.

Interrailiin on ylipäätään kuulunut aina pienellä rahalla pärjääminen.

Mieleenpainuvimmat kokemukset ovat saattaneet syntyä juuri sen seurauksena, että on yritetty säästää rahaa ja päädytty siksi ikimuistoiseen tilanteeseen. Nimimerkki Reili2010 muistelee Englannin maaseudulla taivasalla vietettyjä öitä. Hän kertoo, että tarkoituksena oli välttää kalliita majoituksia ja nukkumapaikka etsittiin ylhäältä kukkuloilta:

”Kävelimme pientä polkua pitkin peltojen ja hevosaitausten läpi ja katselimme laskevaa aurinkoa. Maa oli muhkurainen, mutta onneksi löysimme vanhan, tasakattoisen rauniohuoneen, jonka katolle päätimme majoittua. Niitimme pienillä monitoimityökaluilla heinää pehmikkeeksi ja nukahdimme kirkkaan tähtitaivaan alle.”

Nimimerkki Sammale puolestaan muistelee reissuaan vuoden 1992 loppukesällä. Matkaan tuli mutka, kun junaa ei lähtenytkään Uumajasta Göteborgiin toivottuna aikana, mutta säästäväiset matkaajat keksivät ratkaisun:

”Emme halunneet sijoittaa rahaa turhaan hotelliyöpymiseen, joten päätimme nukkua makuupussissa asemapihan laukkukärryssä. Pressulla peitetty kärry oli juuri parisängyn kokoinen, sopiva siis. Elokuun lopussa yöpakkaset yllättivät, mutta emme antaneet tunnelman latistua vaan nautimme laivalta hankittua Safari-likööriä lämpimiksemme."

Reissussa rähjääntyminen kuuluukin interrailissa asiaan eikä reililtä tulla takaisin kaikista levänneimpänä, naurahtaa Reichardt. Reilaaminen on painimista oman mukavuudenhalun kanssa, kuvailee Aino:

”Reilaaminen on onnea siitä, että sataa vain vähän eikä kaatamalla, saa junasta istumapaikan, vaikkei saisikaan ikkunapaikkaa.”

Eurooppa on ehtinyt muuttua 40 vuodessa

Interrailin yli 40-vuotisen historian aikana myös maailma on ehtinyt muuttua ja Euroopassa tapahtua mullistuksia. Reichardt kertoo, että esimerkiksi 80-luvulla monelle reilaajalle oli jopa shokki käydä Itä-Berliinissä.

– Se oli niin suljettu: rahaa ei saanut viedä pois maasta ja junassa kaikki tarkastettiin.

Nimimerkki Oltiin oltiin pääsi 15-vuotiaana haistelemaan vuoden 1989 eurooppalaista ilmapiiriä:

”Kovin oli sekä kansallista että kansainvälistävää, joka paikassa passintarkastus ja valuutanvaihto, hurmoksellista tavata porukkaa eri maista. Irlannissa ehkä kiharaisimmat paikat, poliittinen tilanne kiinnosti ja mentiin Belfastin lähiöihin katselemaan, meitä heiteltiin kivillä ja pulloilla pihoilta. Dublinissa päädyttiin IRA:n salakapakkaan. Melko kostea reissu myös, Eurooppa oli jälkikäteen ajatellen melko vieraanvarainen ja turvallinen laumalle pitlätukkaisia suomalaisia teinijuoppoja.”

Anu
Nimimerkki Anu 19-vuotiaana tuoreena ylioppilaana Birkenaussa vuoden 2003 juhannuksena. Juhlimme juhannusta Krakovassa railakkaasti seuraavan päivän Auschwitzin retkestä välittämättä, hän kertoo.Anu

Nimimerkin Seikkailu Puolassa reilin tapahtumat saivat pohtimaan Euroopan synkkää historiaa enemmänkin. Tilanne sai alkunsa, kun matkaajat olivat Auschwitzissä ja olivat suunnitelleet palaavansa Krakovaan viimeisellä junalla:

”Meidän pitikin juosta junalle pari kilometriä ja aikaa ei ollut varttia kauempaa. Ehdimme junaan ja heti rojahdettuamme sisälle juna lähti kohti Krakovaa. Junassa heräsi kuitenkin ajatus, siitä että kuinka moni ihminen onkaan yrittänyt samaa aiemmin eli juosta pois Auschwitzista tietäen, että jos ei onnistu tässä, niin on pulassa. Tilanne olikin koskettava ja sai ajattelemaan keskitysleirin uhrien kohtaloa vieläkin syvemmin.”

Maijulleoma reili näyttäytyy puolestaan aikana, johon ei enää ole paluuta:

"Reilasin maailmassa, jossa WTC-torneihin ei ollut vielä isketty eikä Euroopassakaan ollut tehty vielä metroiskuja tms. Se oli viattomuuden aikaa monella tavalla.”

Taivasalla nukutaan enää harvoin

Interreilaamisen kulta-aikaa elettiin Suomessa 70- ja 80-luvuilla: jälkimmäisellä nuorten reilikortteja myytiin enimmillään lähes 20 000 vuodessa. 1990-luvun alkupuolella niiden myyntimäärät notkahtivat selvästi melko pitkäksikin aikaa.

Sittemmin kauppa piristyi ja nykyisin lippuja on myös lapsille, aikuisille ja senioreille ja eripituisille ajanjaksoille. VR:ltä kerrotaan, että suomalaisten ostamien reilikorttien vuosittaiset myyntimäärät ovat olleet viime vuosina noin 5 000–7 000, kun huomioidaan kaikki ikäryhmät ja kaikki myyntikanavat. Valtaosan lipuista ostavat yhä nuoret.

– Reilaaminen on nykyään tullut myös vaihtoehtoiseksi matkustamistavaksi: kaikki nuoret eivät halua lentää ja junalla matkustaminen on kaikista ekologisin vaihtoehto, pohtii Reichardt.

Reichardtin mukaan muutoksia on tapahtunut muutenkin: reilit ovat esimerkiksi nopeutuneet, kun halpalentoyhtiöllä voi lentää suoraan alkupisteeseen Euroopan sydämeen.

– Enää ei tarvitsekaan olla sitä kuukautta, kun siirtymisiin ei mene niin paljon aikaa. Kahdessa viikossa voi kokea lähes yhtä paljon kuin entisaikaan kuukaudessa.

Reilaaminen on myös muuttunut helpommaksi: nuoret ovat kielitaitoisia, kännykät ja netti helpottavat tiedonhankintaa ja valuuttaa ei tarvitse useinkaan vaihtaa. Myös yöpymistavat ovat muuttuneet:

– 70-luvulla nukuttiin usein rahansäästösyistä teltassa tai jopa puistonpenkillä ja vuoroteltiin esimerkiksi niin, että toisen vuoro oli nukkua kolmesta kuuteen ja toisen kuudesta yhdeksään. Harvoin kukaan enää nukkuu taivasalla tai teltassa, vaan paljon ollaan hostellissa tai jonkun kotona. Makuupussi ja -alusta otetaan kuitenkin yhä mukaan, jos joudutaan nukkumaan vaikka rautatieasemalla.

Puulaakirokkitähti kertoo viisastuneensa ensimmäisestä reilistään ja tehneensä seuraavat reissut pelkästään kolmen päällekkäin ladotun Siwan kassin kanssa:

”Syy matkatavaroiden minimoimiseen juontaa ensimmäiselle reilimatkalle vuonna 1988, jolloin kaverillani oli mukana rinkka ja minulla isäni metsästysreppu. Ja näiden lisäksi teltta, keppeineen kaikkineen. Emme pystyttäneet telttaa kertaakaan koko kuukauden aikana, joskus ryömimme telttakankkaan sisälle nukkumaan. Raahasimme keppejä mukanamme halki Euroopan ihan turhaan."

”Opettanut suuremminkin, että elämä kantaa”

Nykyään nuoret ovat myös tottuneet kansainväliseen ympäristöön ja nähneet maailmaa, mutta Reichardt uskoo, että reili on nykyäänkin elämys.

– Ollaan ehkä totuttu tietynlaiseen elintasoon, kun taas reilillä tullaan toiseen ääripäähän, että yritetään pärjätä mahdollisimman edullisesti: ei välttämättä ole varaa aina ostaa ruokaa ja ollaan vähän väsyneitä rautatieasemalla nukkumisesta.

Reichardt uskoo, että nuoret lähtevät Eurooppaan edelleenkin paitsi hakemaan kokemuksia myös kokeilemaan, mihin omat rahkeet riittävät.

”Se on jokin niin ihana tunne saapua aina vain uudestaan täysin tuntemattomaan kaupunkiin. Pian asiat lähtevät sujumaan: majapaikka järjestyy, rahaa saa vaihdettua ja ruokaa löytyy. Opettanut suuremminkin, että elämä kantaa.” - Lilith