1. yle.fi
  2. Uutiset

Lämpö toi kirvat viljelijöiden kiusaksi - "Aikamoinen armeija liikkeellä"

Lämmin kevät on houkutellut valtavat määrät tuholaisia viljelijöiden riesaksi. Pahimmillaan kirvat saattavat tuhota koko sadon.

kirvat
Viljan oraita, viljelijä tutkii kirvojen varalta.
Atte Penttinen / Yle

Tavallista lämpimämpi kevät on tuonut etenkin kirvat viljelijöiden kiusaksi. Paikka paikoin tuholaisia saattaa olla valtavat määrät.

– Kirvoja on aikamoinen armeija liikkeellä, kasvintuotannon ja talouden asiantuntija Matti Ikonen Pro Agria Etelä-Savosta kertoo.

Vuosi ei ole sinänsä kirvojen lukumäärää ajatellen ennätyksellinen, mutta ajankohta on harvinainen. Lämpöaalto ja Venäjältä tulevat tuholaiset piinaavat nyt huomattavasti tavallista aiemmin.

Jos tuomikirva pääsee syömään kaurasatoa ja tuo tullessaan kääpiökasvuviroosin niin koko sato on silloin käytännössä menetetty

Matti Ikonen

Tuholaisten suuri määrä saattaa huonontaa satoa merkittävästi. Huonolla tuurilla puhutaan sadon menettämisestä.

– Riippuu monesta tekijästä, mutta esimerkiksi jos tuomikirva pääsee syömään kaurasatoa ja tuo tullessaan kääpiökasvuviroosin niin koko sato on silloin käytännössä menetetty, Ikonen sanoo.

Ikonen suosittelee, että viljelijät tarkastaisivat viljelyksiään nyt entistä tarkemmin.

– Kehotan viljeliöjiötä kasvustoja kiertämään, paikka paikoin tuholaisia on hyvin isoja määriä.

Uusia tuholaislajeja ei ole tiettävästi vielä levinnyt viljelyksille.

Lue seuraavaksi