Näpit irti puistoistamme! Päättäjät puun ja kuoren välissä Helsingin yleiskaavan kanssa

Puistojen, metsien ja saarten rakentamissuunnitelmat hiertävät monia helsinkiläisiä. Jos kaikkia kaupunkilaisia kuunneltaisiin, kaupunkiin ei voitaisi rakentaa ainuttakaan uutta asuntoa. Kaupunkisuunnittelulautakunta aloittaa tänään tiistaina tarkistetun yleiskaavan syynäämisen.

Kotimaa
Hämeenlinnanväylästä suunnitellan kaupunkibulevardia.
Yleiskaava muuttaisi Hämeenlinnanväylän kaupunkibulevardiksi.Jyrki Lyytikkä / Yle

Keskuspuiston säilyttämisen puolesta on kampanjoitu näkyvästi jo kuukausien ajan ja adressiin on kerätty 14 000 nimeä. Sillä ei näytä olleen mitään vaikutusta.

Hämeenlinnanväylän kaupunkibulevardi seisoo sitkeästi Helsingin tarkistetussa yleiskaavasuunnitelmassa, joka etenee poliitikkojen päätettäväksi. Toteutuessaan se haukkaisi rakennusmaaksi viipaleen Keskuspuiston länsilaidasta, joka on pyöräteiden halkomaa vehreää metsää.

– Näitä kaupunkibulevardisuunnitelmia on kahdeksan yhteensä, Keskuspuisto on vain yksi niistä. Jos se säästetään, meille jää vielä seitsemän kaupunkibulevardia, jotka voi toteuttaa, sanoo Keskuspuisto-aktiivi Maija Hakanen.

Keskuspuiston puolesta puhujien mukaan yleiskaavan kaavavarainto on kaksinkertainen siihen verrattuna, miten paljon rakennusmaata tarvitaan. Siitä voitaisiin heidän mukaansa tinkiä ainakin sen verran, että kaikille yhteiseen virkistysalueeseen ei tarvitsisi koskea.

Yleiskaava mahdollistaa rakentamisen

Mikään kolmesta suurimmasta puolueesta, kokoomuksesta, vihreistä ja Sdp:stä, ei ainakaan ennen käsittelyn aloittamista vastusta Keskuspuistosta nipistämistä. Vihreissä on halua "maltillistaa" rakennusalan laajuutta.

Sdp:n ykköstavoite on mahdollistaa kaupunkilaisille koteja.

– Ratkaisussa en laittaisi näitä vastakkain, sillä Helsinki tarvitsee myös "keuhkonsa". Moottoritien suoja-alueen hyötykäyttöön otto on järkevää, mutta niin monille helsinkiläisille rakas virkistysalue tulee pyrkiä säilyttämään mahdollisimman laajana ja yhtenäisenä, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Jape Lovén (Sd.) sanoo.

Siinä onkin pohdittavaa, sillä varsinkin Pirkkolan uimahallin tasalla rakentamiselle varattujen alueiden väliin jäävä metsikkö näyttää kartalla edelleen kapealta. Entä miten taataan taimenen nousu jatkossakin rakennusalueen keskelle jäävään Haaganpuroon?

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautavan (Kok.) mukaan kaava on erinomainen ja Helsinki tarvitsee sen. Hän muistuttaa, ettei yleiskaavalla ratkaista rakentamista, vaan se antaa mahdollisuuksia rakentaa. Kaupunki kasvaa 7 000 – 10 000 asukkaalla vuodessa.

– Heille tarvitaan asuntoja. On hyvä, että ne tulevat tietylle tiiviille alueelle, jonka ympäristössä säästetään luontoa. Tässä kuitenkin säästyy Keskuspuisto kokonaisuutena, vaikka siitä tienvarresta jonkin verran otetaankin maata asuntokäyttöön, Rautava sanoo.

Kaupunkibulevardit on merkittävä työkalu asuntorakentamiseen, sillä niiden varrelle on sijoitettu noin kolmannes uusista asuntokohteista.

Lobbaaminen vauhdissa

Eri intressiryhmät pommittavat päättäjiä nyt tiuhaan omilla toiveillaan ja vaatimuksillaan. Rautava kertoo saaneensa viestejä ”joka päivä”. Maanantaina aamupäivään mennessä niitä oli tullut jo useita.

– Tuomarinkylän alueesta, Vuosaaresta, Lauttasaaresta, Malmin lentokentän alueesta ja Keskuspuistosta tulee paljon yhteydenottoja, Rautava sanoo.

Niitä saavat kaikki lautakunnan jäsenet. Yleensä palautteessa sanotaan, että näin ei pitäisi tehdä. Kaupunkibulevardeja ei saisi rakentaa, eikä muitakaan rakennussuunnitelmia saisi toteuttaa.

– Jos kaikki kieltävät palautteet toteutettaisiin toiveiden mukaisesti, niin silloin emme pystyisi rakentamaan kaupunkiin lisää asuntoja, Rautava sanoo.

Sekä kaupunkilaisia että päättäjiä hämmentää kaupunkisuunnitteluviraston karttojen pikselitarkkuus. Päättäjät ovat toivoneet kävely- ja pyöräretkiä maastoon katsomaan, missä rakennusalueiden rajat todellisuudessa kulkisivat. Niitä olisi vielä mahdollista järjestää ennen syksyä ja yleiskaavan päätöksentekoa.

– Jos kaikki kieltävät palautteet toteutettaisiin toiveiden mukaisesti, niin emme pystyisi rakentamaan kaupunkiin lisää asuntoja.

Risto Rautava, kaupunkisuunnittelulautakunnan pj.

Keskuspuiston puolesta -liike kerääntyy mielenosoitukseen Kaupunkisuunnitteluviraston edustalle lautakuntakäsittelyn alkaessa tiistai-iltapäivänä. Puistoon suunnitellaan myöhemmin ihmisketjua havainnollistamaan yleiskaavassa olevan rakennettavan alueen laajuutta.